|
|
L-SVUn syyspäivät ja kärryajon SM-kisat Jämillä 26.-28.9.2008 Tämän vuoden kärryajon SM-kisat ajettiin Jämillä L-SVUn järjestämien syyspäivien yhteydessä. Me ennätimme paikalle perjantaina jo hyvissä ajoin. Savu suhtautui leiriytymiseen ja kaikkeen siihen liittyvään puuhaan kylmän tyynesti; oltiinhan sitä tavallaan "kotikisoissa"... Lauantai-aamu valkeni aurinkoisena. Monta autokuntaa oli saapunut kisapaikalle vielä iltamyöhällä ja aamulla alueella alkoi olla lähes tungosta. Ajajienkokous alkoi sovitusti klo 9.30 ja kilpailun ylituomari Kalevi Vainio kertasi oleelliset sääntöasiat. Kilpailijat, ALMAN edustajat Mika, Rami ja Pekka mukaan lukien, kuuntelivat suurella hartaudella... : ) Kisat alkoivat koirajuoksu- ja polkupyöräluokilla. Niiden jälkeen alkoivat varsinaiset SM-luokat 1-koiran kärryluokalla (1R). ALMAlaisista Kurikan Rami ja Sade pääsivät ensimmäisinä radalle (jopa niin nopeasti, ettei ainuttakaan kuvaa tallentunut kameraan). Savu seurasi edeltävien koirakoiden touhuja mielenkiinnolla ja se pääsikin allekirjoittaneen kanssa matkaan toisena ALMAn edustajana saaden heti peräänsä velipoika Pitukin ja Mikkosen Joukon. 1R-luokan viimeisenä matkaan starttasi Hamarin Mika malamuutti Nukan kanssa. (Heistäkään ei valitettavasti ole kuvaa) Savu pinkoi radan läpi hyvää vauhtia (keskituntinopeus hieman yli 20km/h) ja sijoitus oli lopulta kokonaiskisan 12. ja malamuuttien 2. 2R-luokassa starttasi yhteensä 7 malamuuttivaljakkoa. Romppu ja Sisca lähtivät tavoittelemaan huippuaikaa Vesterisen Markon kanssa. Rompun siskolikka Peppi & Sepe ja Nikmon Tero ja Arvolan Annen tiimi eli ikinuori Alma ja Nicki lähtivät ajamaan takaa vauhtikaksikkoa. Maalissa Mertalan Pekka ja Yepa & Hino, Ville Alariesto ja Kiibu & Jyry, Marko ja Romppu & Sisca.. .. Ahosen Kristiina ja Kami & Kali, Anne ja Alma & Nicki sekä Nikmon Tero ja Peppi & Sepe. Romppu & Sisca jatkoivat keskeytymätöntä voittokulkuaan yhdessä Markon kanssa ja olivat malamuuttien nopeimmat ja kokonaiskisan 7. Tiimin keskituntinopeus oli 22,8 km/h. Pikkuluokkien jälkeen radalle päästettiin isommat valjakot. Powerline-kennelin kasvatit Elmo, Late, Qeppi ja Olkku olivat innokkaina lähdössä matkaan... .. ja vauhtia riitti maaliin saakka. Tuloksena 4R-luokan Suomenmestaruus ja Jämin 4,4km radan rataennätys. 6R-luokan voittoon ajoi meidän luppakorvien
kasvattaja Pasi Heinonen; Powerline-kennel vei nimiinsä samalla myös
5,7km:n radan rataennätyksen. Kisojen jälkeen ohjelma jatkui L-SVUn järjestämällä rekikoiraseminaarilla. Kun lähes kaikki kynnelle kykenevät suuntasivat seminaariin ja leiri hiljeni, Kirsimarja päätti rikkoa roturajoja ja valjasti Lulan potkupyörän eteen. Ensikertalaiseksi tämä grey hoiti homman erinomaisesti! : ) Koirajuttuja riitti pitkälle aamuyöhön; leiripaikalla oli oma nuotiopiirinsä ja ALMAlaiset istuivat iltaa Jyllissä saunoen ja makkaraa paistellen. Sunnuntai-aamuna aurinko paistoi ja monet kävivät vielä verryttelemässä koiria kisarevityksen jäljiltä. Kotiinlähdön koittaessa moni oli varmasti samaa mieltä Elmon kanssa: Olipa taas hauska mutta hiton rankka viikonloppu... : ) Kiitos kaikille mukana olleille seurasta!
|