|
|
Jämin pentupäivät ja koirajuoksu- ja kärrykisat 10.-11.6.2006 Jämin perinteiset pentupäivät järjestettiin kesäkuun alkupuolella. Tapahtuma kilpaili Riihimäen erämessujen ja Euroopan Voittaja-näyttelyn kanssa ja tämä näkyi myös osallistujamäärässä. Lauantaina järjestetty koirajuoksukisakin jäi hieman vaisuksi vähäisen kilpailijamäärän vuoksi eikä virallisessa kärrykisassa nähty kuin kaksi valjakkoa; epävirallisia osallistujia oli muutama enemmän. Koko viikonlopun ajan sää olisi ollut mitä tahansa muuta tapahtumaa ajatellen ihan loistava mutta koiraurheilulle lämpötila alkoi hipoa maksimia. Koirat ottivat rennosti... Koirajuoksukisassa nähtiin sekä miesten että naisten luokissa myös malamuutteja. Ensin matkaan lähti Mika ja Tara... .. Ja hetkeä myöhemmin lähtöviivalla olivat Savu ja "lainakuski" Maria Viitahalme. Savu ei todellakaan ole "yhden miehen koira" vaan se starttasi innolla Marian kanssa matkaan, vaikka he olivat tavanneet toisensa vain kerran aikaisemmin. Loppusuoralla nähtiin kunnon kiritaistelu, jossa voiton veivät lopulta Maria ja Savu. Lämpötila nousi aamupäivän aikana lähelle kahtakymmentä astetta ja kisan jälkeen Savu oli melkoisen kuumissaan vedettyään koko matkan ihan tosissaan. Toiset jaksoivat leikkiä lämpötilasta huolimatta... Ihan voittoon asti vauhti ei tällä kertaa riittänyt, mutta lopulta tuloksena oli upea toinen sija!!! Voiton vei Rovaniemeltä asti kisaamaan lähtenyt valjakkohiihtäjä Marika Tiiperi ja lkssu Oliver, toisena siis Maria Viitahalme ja amn Savu ja kolmanneksi tuli Heidi Kyyrönen ja lkssu ??. Miesten luokassa Mika ja Tara toivotettiin tervetulleiksi uudestaan koiran saatua hieman lisää ikää. Kärrykisoihin oli ilmoittautunut vain muutama valjakko ja koska kaikki kilpailijat myös yöpyivät paikalla, kisa siirrettiin illemmalle. Lopulta neljän koiran luokassa ei startannut muita kuin meidän tiimimme ja lämpötilasta huolimatta vauhti oli ihan kohtalaista; keskinopeus tällä 4,4 km matkalla oli n. 19,8 km/h.
|