Koti
Päivitykset / News
Koiramme / Our Dogs
Working
Rotuinfo
Kotijoukot
Pentuja / Puppies
In Memories
Tapahtumia / Events
Kasvatit / Offspring
K-Nine
Linkit / Links

 

  

 

KUORMANVETOKOE PIHTIPUTAALLA 5.2.2006

Tämän vuoden ensimmäiset Alaskanmalamuuttien viralliset kuormanvetokokeet järjestettiin Pihtiputaan Kärväsjärvellä 4. ja 5.2.2006.

Työkiireiden takia emme itse ennättäneet paikalle kuin vasta lauantai-iltana mutta päivällä oli jo ensimmäinen ryhmä testannut järvenjäälle tehdyn koepaikan ja suorittanut oman osuutensa. Päivän parhaasta tuloksesta vastasi Hugo (12 x omapaino), toiseksi tuli Petrus (10 x op) ja kolmanneksi Wilma (7,5 x op). Wilmalle tämä oli ensimmäinen KVK1-tulos (Onnea Marille!), pojilla sellaiset oli jo ennestään. Inka hämmentyi yleisöstä ja päätti olla vetämättä...

Sunnuntaina keli oli koirien mieleen: Pakkasta oli aamulla -30,5°C ja lunta satoi hiljalleen; kaksijalkaisia alkoi hieman jo hirvittää. Kokeen alkaessa lämpötila oli jo noussut -25°C:een ja aurinko paistoi. Reki ei pakkasesta ja uudesta lumesta johtuen juurikaan luistanut ja koirat saivat tosissaan tehdä töitä. Mukana oli kuitenkin kaksi Suomen kovinta konkaria, joten kyllähän tuloksiakin saatiin...

Ami oli arvonnassa saanut kunnian aloittaa: aloituspaino ja 5 x omapaino sujuivat helposti, Alma myötäili hyvin perässä. Savu oli ensimmäistä kertaa kuormanvetokokeessa ja aloitti varovaisemmin; aloituspaino ja 3 x omapaino menivät vauhdilla.

Savulle asetettu tavoite oli hyväksytty tulos (= 5 x omapaino) ja sekin sujui hyvin; KVK1 ja osallistumisoikeus käyttöluokkaan näyttelyissä saavutettu!!! Alkuviikolla koulutukseen mukaan palautettu naksutin sai Savun todella innostumaan asiasta, (kuten ennenkin) ja vaikka naksutin ei koetilanteessa mukana ollutkaan, se oli jo  tehnyt tehtävänsä.

Kuvissa tyylinäytteensä antaa Ami (2 ylintä), Alma ja Savu.

Savu jatkoi vetämistään vielä pykälän pidemmälle tehden hyväksytyn tuloksen myös painosta 260 kg = 7.1 x omapaino. Sen enempää sen kanssa ei tällä kertaa edes koetettu vetää; loput pistetään peliin sitten talvipäivillä...

Ami ja Alma kisasivat päivän parhaasta tuloksesta: Amin vedettyä 10 x op Marko päätti yrittää Almalla samaa painoa; kerroin olisi Almalle ollut 12 x op. Keli oli kuitenkin todella nihkeä eikä Alma hyvästä yrityksestä huolimatta saanut rekeä liikkumaan vaadittua 10 metriä. Teemu yritti Amin kanssa vielä vastaavaa 12 x Amin op mutta paino oli liikaa Amillekin. Virallisiksi tuloksiksi jäi siis 1. Ami (10 x op), 2. Savu (7.1 x op) ja 3. Alma (6.2 x op). Savulle KVK1-tulos oli siis sen ensimmäinen, Amilla ja Almalla noita oli melkoisesti jo ennestään... 

Upea auringonpaiste houkutteli jäämään paikalle vielä kokeen loputtuakin..

                

       Sisca & Ronya & Ami ja Teemu      Tumppu & Wilma ja Mari               Pituk & Pati ja Anne K.

                                            Kyllä mukaan olisi mahtunut muitakin...

 

                                                                             TAKAISIN   /  BACK