Koti
Päivitykset / News
Koiramme / Our Dogs
Rotuinfo
Kotijoukot
Pentuja / Puppies
In Memories
Tapahtumia / Events
Kasvatit / Offspring
K-Nine Racing
Linkit / Links

 

  

 

                   KOTIJOUKOT

                                                                               

         GIP Fullmoon's Call Me Handsome 

                                       "Jasu"

                                 Uros,  s. 30.1.1997

                          Kasvattaja: Mari Jokiaho                            

(Meidän mielestämme koirat alkavat oikeasti vasta siitä, mihin meidän Jasu loppuu, eli noin 8,5 kg:sta...)
 

 

 

                                                                                          
               Fullmoon's Wicked Games

                               "Welho"

                          Uros,  s. 1.10.2007

                            Kasvattaja: Mari Jokiaho

                         LISÄÄ KUVIA  / More photos

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                         *-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*

Ami on meidän ensimmäinen koiramme ja päädyimme malamuuttiin pitkän harkinnan jälkeen: Halusimme koiran, joka olisi koiran kokoinen, pärjäisi tarvittaessa pihalla, ei kuolaisi ja jonka kanssa voisi harrastaa monenmoista. Kävimme tutustumassa rotuun Voittaja-99 näyttelyssä Helsingissä ja soitto Alaskanmalamuuttiyhdistyksen pentuvälittäjälle vei meidät Kirsi ja Juha Perälän eli Purometsän kennelin pentuvarauslistalle tammikuussa 2000. Ami syntyi maaliskuussa, vain viikkoa ennen Kiiran syntymää ja saimme kotiin kaksi vauvaa lähes yhtä aikaa.

Pirkanmaan Käyttökoirayhdistyksen pentukoulutukseen pääsimme Amin ollessa noin 6 kk ikäinen. Pentukoulutuksen jälkeen jatkoimme kilpailuihin valmentautuvien ryhmässä. Syksyn tullen ohjatut koulutukset loppuivat eikä meillä riittänyt motivaatioita ajaa koulutuskentälle harjoittelemaan yksinään.

Vetoharjoitukset aloitimme talvella: Pienten alkuvaikeuksien jälkeen pääsimme vauhtiin ja ensiesiintyminen kilparadalla oli Alaskanmalamuuttiyhdistyksen talvipäivillä Rautavaaralla kevättalvella 2001. Teemu osallistui Amin kanssa 3 km:n naruluokkaan lainaksi saaduilla eräsuksilla. Tulos taisi olla jotain hieman vähemmän mairittelevaa...

Keväällä Ami täytti vuoden ja sen myötä pääsimme Tampereen Seudun Koirakerhon agility-pääsykokeisiin: tulijoita oli paljon enemmän kuin kursseille oli mahdollista ottaa ja halukkaita testattiin erilaisilla kontakti- ja tottelevaisuustehtävillä. Ami yllätti ja sai maxi-koirien parhaat pisteet!  Teemu aloitti Amin kanssa alkeiskurssin toukokuussa 2001.

Kiersimme ALMAn tapahtumissa ja kävimme muutaman kerran näyttelyssäkin ja näin tutustuimme ALMAn aktiivijäseniin. Ei aikaakaan kun totesimme että Ami taitaa olla aika yksinäinen ja kyllähän sille kaveri pitäisi saada. Korhosen Anne päätti, että Patin tulevassa pentueessa on meidän seuraava koiramme ja huomasimme pienten asiaan kuuluvien alkuvastustelujen jälkeen olevamme ihan oikeasti heidän Neatut kennelinsä pentuvarauslistalla.

Pentua odotellessa vetoharjoituksia jatkettiin ja Teemu halusi kilpailemaan. Ahosen Kristiina antoi meille lainaksi narttunsa Bearvvis Ahtenan Talvipäiville 2002 ja valjakko sijoittui kolmanneksi 2-koiran luokassa. Kiitos Krisselle koira- ja rekilainasta!

Seuraava tavoite oli kuormanvetokoe Varkaudessa maaliskuussa 2002. Alunperin koe oli tarkoitus järjestää vain muutama päivä ennen Amin kaksi-vuotissyntymäpäivää mutta saimme Alma-yhdistyksen hallituksen muuttamaan suunnitelmiaan sen verran, että koe järjestettiin vasta maaliskuun lopulla ja näin Amikin sai osallistua (= ikäraja 2 vuotta). Yhteistreenit Ahosen Kristiinan ja Ahtenan kanssa tuottivat tulosta ja Ami läpäisi kokeen tuloksella 8,5 x omapaino (=276 kg). Reki ei ollut se sama, millä viime aikoina on vedetty yli 500 kg kuormia ja jalakset upposivat painon myötä auringossa pehmenevään hankeen, mutta sitkeästi kokeeseen osallistuvat koirat tekivät töitä. Kokeen yhteydessä olleen kisan voitto meni Parviaisen Marin Mantalle, mutta Ami oli hyvä kakkonen!

Loppukeväästä pääsimme hakemaan Savun kotiin. Se oli alusta alkaen luonteeltaan kontaktihakuisempi ja innokkaampi tekemään töitä kuin Ami. Heti kun saimme rokotukset kuntoon, Savu oli mukana Amin agilityharjoituksissa totuttelemassa muihin koiriin ja ihmisiin. Samassa ryhmässä oleva Mika innostui opettamaan Savulle perustottelevaisuutta naksuttimen avulla ja sai innostettua Virvenkin asiaan.  Virve aloitti samaisen Mikan pitämässä berninpaimenkoirille tarkoitetussa pentukoulutusryhmässä Savun koulutuksen sen ollessa noin 6 kk:n ikäinen.

Kesällä Ami ja Teemu osallistuivat ensimmäisiin virallisiin agilitykisoihin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli melkoisesti...

Valjakkokisat alkoivat kiinnostaa entistä enemmän ja liityimme Suomalainen Siperianhusky-seuraan saadaksemme mahdollisimman monipuolista tietoa ajamisesta ja kisoista.

Syksyllä aloimme vakavasti pohtia tulevaisuutta ja silloisen jalostustoimikunnan puheenjohtajan Tuula Mäenpään avustuksella pääsimme sähköpostiväleihin erään mukavalta tuntuvan Yhdysvaltalaisen malamuuttikennelin kanssa. Tavoitteena oli hankkia mahdollisimman vierassukuinen uros työskentelevistä vanhemmista.

Tammikuussa 2003 saimme Amin emän Katan lainaksi muutamaksi kuukaudeksi juoksemaan kisoihin yhdessä Amin kanssa koska Savulla ei vielä ikä riittänyt. Nyt alkoivat tuloksetkin olla jo ihan mukavia: molemmista virallisista rekikoirakokeista tuloksena oli REK1-tulos ja Talvipäivillä Teemu voitti Amin ja Katan kanssa kahden koiran luokan. Talvipäivillä olleessa Alaskanmalamuuttiyhdistyksen vuosikokouksessa Teemu valittiin hallitukseen; Virve sai pestin jalostustoimikunnasta.

Pettymys oli suuri, kun narttu, jonka pentua USAsta odottelimme, jäikin tyhjäksi! Valjakkoon oli kuitenkin saatava täydennystä joten aloimme pohtia suunnitelma B.tä... Yhteyksien luominen vieraalla kielellä todettiin sen verran verkkaiseksi puuhaksi, että päädyimme alkuperäisten suunnitelmien sijaan Härkösen Raijan puheille ja varasimme pennun hänen seuraavasta Mukluk-pentueestaan.

Agilitykisoissa vauhti kasvoi ja tilanteet muuttuivat entistä vaarallisemmiksi... Muutaman kerran 0-rata oli jo lähellä, mutta aina jotain pientä meni vikaan. Savu siirtyi hiljalleen kuunteluoppilaasta agilityryhmän täysivaltaiseksi jäseneksi.

Sisca muutti meille heinäkuussa 2003. Kaksijalkainen Jaro oli silloin 3 kk ikäinen eli taas oli kaksi vauvaa yhtä aikaa talossa. Savu olisi kovin mielellään leikkinyt uuden (nelijalkaisen) tulokkaan kanssa, mutta meno oli pikku-Siscalle alkuun vähän turhankin vauhdikasta ja se sai tutustua ensin Amiin. Muutaman viikon kuluttua Sisca jo paineli porukan mukana kuin olisi kuulunut siihen aina... Myös Sisca pääsi mukaan agilitykoulutuksiin heti kun rokotukset olivat kunnossa. Maanantait olivat taatusti koirien viikon kohokohta, kun koko agilityporukka, eli kolme malamuuttia, kolme tai neljä berniä (vain yksi oikeasti kuului ryhmään), yksi collie ja yksi bordercollie,  sai painella ympäri sisäharjoitustilana ollutta navetan vinttiä radanrakennustalkoiden ajan. Sosiaalistamista parhaimmillaan!

Syksyllä päätimme hankkia Teemulle VULn kilpailulisenssin, koska tavoitteena oli ajaa mahdollisimman monta virallista kisaa. Kaupan päälle sai vielä hyvän vakuutuksen harjoitus- ja kisareissuille sekä VULn lehden...

Joulukuussa 2003 Teemu sai kuormanvetokokeiden koetoimitsijakortin. 

Talvella Teemu ajoi kaikki siedettävän matkan päässä olleet kisat; lasten kanssa yökyläily valjakkokisojen järjestetyissä yhteismajoituksissa ei ollut kovinkaan mukavaa, vaikka sitäkin kyllä tuli kokeiltua... Tavoitteena oli saada REK1-tulos Savulle ja selvitä hengissä yhdestä keskipitkästä kisasta. Kuormanvetokisat ja -kokeet jäivät tältä talvelta väliin, koska Teemu suoritti lajin tuomarikoulutukseen kuuluvia pakollisia harjoitteluja pitkin talvea. Äkryltä saaliiksi saatiin malamuuttivaljakoiden ainoat REK1-tulokset (eli Amille ja Savulle), talvipäivillä koirat yhdessä Teemun kanssa olivat yhdistetyn 31 + 16 km valjakkokisan nopeimmat ja maaliskuussa Kannuksessa järjestetyt Pikkurata-ajot ( 2 x 37 km) olivat hyvä päätös kisakaudelle. Sisca oli joka reissulla mukana ja keräsi ihailijoita ympärilleen Amin ja Savun  tehdessä töitä...

Keväällä 2004 Teemu pätevöityi Alaskanmalamuuttien kuormanvetokokeiden palkintotuomariksi.

Maaliskuussa toisten rehkiessä Tervastuliajoissa me istuimme kasvattajakurssilla Turengissa.

Keväällä 2004 Savu pääsi avoimeen luokkaan näyttelyihin metsästämään viimeistä puuttuvaa SERTiä ja Lahden hukkareissun jälkeen Porin Ahlaisissa Gunnel Holm rankkasi Savun rotunsa parhaaksi ja antoi tämän puuttuvan sertifikaatin.. Savu valmistui Suomen Muotovalioksi Äitienpäivänä osallistuttuaan vain yhdeksän kertaa viralliseen luokkaan näyttelyssä ja keräten näistä yhteensä 4 sertiä ja 3 ROP-sijoitusta. Lumien sulettua  myös Amin kisalaji vaihtui ja ensimmäinen 0-rata agilityssä tuli toukokuussa. 

Toukokuun lopulla Jämillä järjestettiin Suomen Valjakkourheilijoiden Liiton (VUL) vuosikokous jossa Teemu valittiin hallitukseen. Tavoitteena on erityisesti pienten valjakoiden aseman parantaminen.

Heinäkuussa Virve sai yliotteen kilpailujännityksestään ja osallistui varakoira-Amilla elämänsä ensimmäiseen tottelevaisuuskokeeseen; Savun kanssa liikkeitä oli harjoiteltu vuoden päivät mutta kaksi viikkoa ennen koetta alkanut juoksu sekoitti suunnitelmat ja Ami pikakoulutettiin 12 päivässä. Tulos oli yllätys kaikille: 1-tulos pisteillä 167!

Heinäkuun 2004 lopulla saimme seuraavan suururakkamme eräänlaiseen välietappiin: Savun "sulhanen" saapui viimein paikalliseen spermapankkiin odottelemaan talvella alkavaa juoksua... Kennelnimianomus oli edelleen käsittelyssä Kennelliitossa...

Agilityssä Ami ja Teemu alkoivat loppukesästä saada tuloksia aikaan ja elokuussa Ami starttasi ensimmäisessä Maxi-2-luokan kisassa!

Ami olisi ensimmäisen ALO1-tuloksen myötä saanut siirtyä kilpailemaan Tokossa AVO-luokassa mutta keväällä voimaan tulleet uudet säännöt mahdollistivat koulutustunnuksen hankkimisen joten kilpailemista ALO-luokassa oli mielekästä jatkaa. Ami tekikin syksyn aikana vakuuttavaa jälkeä saaden sekä Tampereella elokuussa että Köyliössä syyskuussa saman tuloksen 186 pistettä, ALO-1-tuloksen ja kilpailun toisen sijan. Kolmas ALO1-tulos oikeutti Amin käyttämään nimensä edessä virallista tottelevaisuuskokeen koulutustunnusta TK1.

Savun kanssa kilpailu-ura Tokossa alkoi hieman kangerrellen: Ensimmäinen ALO-luokan koe oli Lempäälässä ja kokeen venymisen takia Savu teki suorituksensa melkein pimeässä. Tuloksena oli harmittava 159½ pistettä ja siis puolen pisteen takia tulokseksi tuli ALO2 (raja 160 pistettä). "Koti"kisoissa Kangasalla Savu sitten ottikin varman päälle ja voitti luokkansa tuloksella 183½ pistettä; kakkoseksi tullut sai nipin napin yli 160 pistettä...

Savu osallistui ensimmäisiin virallisiin agilitykisoihinsa Teemun kanssa syksyllä ja vaikka molemmilla radoilla se teki ratavirheettömän suorituksen, yliaikaa tuli niin paljon, ettei palkintosijoille ollut asiaa.

Syksyllä saimme viimein myös vahvistuksen kennelnimestä: Ensimmäinen ehdotuksemme eli SnowHow oli mennyt FCI:ssä läpi!

Loppusyksystä 2004 Ami ja Savu osallistuivat luonnetestiin saaden erittäin hyvät tulokset.

Savu oli juoksunsa suhteen ihan "aikataulussa" ja se siemennettiin Tapaninpäivänä.

Tammikuun puolivälissä 2005 pidettiin talven ensimmäinen virallinen kuormanvetokoe. Todella raskaissa olosuhteissa vedetyn kokeen parhaasta tuloksesta vastasi Ami vaatimattomalla tuloksella 7,14 x omapaino.

Tammikuun lopulla Teemu osallistui malamuuttien ensimmäiseen keskipitkällä matkalla kilpailtuun rekikoirien kilpailukokeeseen Amin ja Siscan kanssa. Koe oli Siscan ensimmäinen ja matka, 92 km, oli aika kunnioitusta herättävä. Tuloksena oli malamuuttien nopein aika ja REK1!

Talvipäivillä Amin ja Siscan valjakko oli nopein molempina päivinä ja kun Ami vielä sunnuntain virallisessa kuormanvetokokeessa veti Suomen ennätystuloksen 14,0, x omapaino, olimme syystäkin erittäin tyytyväisiä! Savu oli samaan aikaan kotona kasvattamassa mahaa...

Helmikuun lopulla, tasan 9 viikkoa siemennyksestä, Savu synnytti 5 pikkumalamuuttia. Kaikille pennuille oli koti jo ennen niiden syntymää ja niiden pois antaminen olisi ollut ihan ylivoimaista ellei kotiin olisi jäänyt yhtä.  Sen yhden valitseminen oli vaikeampaa kuin luulimmekaan mutta lopulta päädyimme viimeisenä syntyneeseen SnowHow Smoky Ronyaan.. Ehkä nimikin oli jollakin tavalla enne: Kaikille pennuille tuli nimi, jossa yhdistyivät Savulta  S- ja Rangerilta R-kirjain ja tietysti "smoke" piti jotenkin saada mukaan. Ronya oli pentueen ainoa harmaa tyttö, joten nimen valinta ei ollut vaikeaa. Tärkein kriteeri pentua valitessamme oli kuitenkin sen luonne; rekikoiralla pitää olla tarpeeksi luonnetta jotta se ei tiukan paikan tullen antaisi periksi ja Ronyalla sitä totisesti on!

... Paljon on tämän jälkeen tapahtunut, mutta kukaan ei ole saanut aikaiseksi päivittää tätä ajantasalle... 
                    Alla olevan linkin kautta pääsee  mukaan kennelimme uusimpiin kuvioihin.

                                                                   PÄIVITYKSET