Lapissa 4

Lapissa 4.-11.10.2008

Alman kesäpäivillä Jämillä alkoi itää ajatus "tyttöjen ruskaretkestä". Sopivaa kohdetta etsittiin pitkin kesää, alkusyksystä pääsimme sopuun suunnasta ja päätimme lähteä Muonion maisemiin; sopiva mökki löytyi Villin Pohjolan kautta. Ajankohdaksi sovittiin lokakuun alkupuoli, että innokkaimmat pääsisivät menomatkalla vielä piipahtamaan Rovaniemen kisoissa. Paluumatkalla oli alunperin tarkoitus poiketa vielä Vaasassakin, mutta ne kisat valitettavasti peruttiin.

Lähdin matkaan jo perjantaina, jotta ajomatkan sai jaettua useammalle päivälle ja suuntasin yöksi Kempeleeseen Annen ja Markon vieraaksi. Lauantaina jatkoimme yhdessä matkaa kohti Rovaniemeä. Koirakärryn perä tuli matkan aikana hyvinkin tutuksi...
Rovaniemellä vietimme mukavan illan syöden, saunoen ja perin hämärää junapeliä pelaillen (ette varmaan arvaa kuka hävisi...) ja aamulla suuntasimme hyvissä ajoin kohti kisapaikkaa.

Pohdimme pitkään Annen ja Markon kanssa, millaisilla kokoonpanoilla kukin kisassa ajaisi ja koska halusin Rompun kaverikseni vaellusreissulle, ei ollut mitään mieltä rahdata Savua mukaan vain kisan takia. Lopulta Wicca valikoitui kisakoirakseni, vaikka se ei pienen kokonsa vuoksi mäkiseksi tiedetylle radalle ihan optimivalinta ollutkaan. Ongelmaksi muodostui lopulta ihan muut asiat kuin koiran pienuus; liekö etelänloma mahdollisine jälkiseurauksineen, valeraskaus, syysmasennus vai mitä lie, mutta koira hyytyi ensimmäisen 2 km jälkeen aivan totaalisesti ja ravasi verkkaisesti potkupyörän vierellä loppumatkan. Koira ei muuten vaikuttanut mitenkään sairaalta, mutta jotenkin mystisesti olivat duracell-pupun patterit hyytyneet...

Marko starttasi kisaan Rompulla ja Siscalla ja sai peräänsä melkoisen syysflunssan kourissa olevan Annen Alman ja Nickin kanssa. Kisa oli alunperin tarkoitus ajaa 2 x 3km radalla, mutta koska kilpailijoita oli vain kaksi ja toiselle kierrokselle olisi pitänyt lähteä koirajuoksijoiden jo hätyytellessä perässä, kisamatkaksi sovittiin 1 x 4,4km. Marko vei niukasti "jäsentenvälisen" kisan voiton, vaikka Romppukin oli hieman vaisu. Valeraskausoireita varmasti silläkin tai sitten jo matkajännitystä...

Korhosen Mari oli lähtenyt Wilman kanssa Nilsiästä kohti Rovaniemeä jo aamutuimaan ja jatkoimme yhdessä matkaamme kohti pohjoista kisan jälkeen. Kämpän avain piti hakea Pellosta ja kun lopulta pääsimme perille Kesänkijärvelle, oli jo ehtinyt tulla pimeää. Parkkipaikalta oli vielä mökille vajaa kilometri ja oli aika villi tunne painella vieraaseen metsään otsalamppujen ja isojen kantamusten kanssa. Mökki löytyi kuitenkin ihan sieltä mistä pitikin ja laitoimme tulet kaminaan ja palasimme autoille hakemaan koirat ja loput tavarat. Rovaniemen kisasta Korhosen Annelle reppukoiraksi matkannut Pituk tuli jo meidän mukanamme ja saimme Annen seuraksemme Iisalmesta likempänä puolta yötä.

Maanantai-aamu valkeni sateisena ja sumuisena. Koska reissuun oli lähdetty sillä meiningillä, että asioita tehdään sen mukaan mikä mukavammalta tuntuu, päätimme leikkiä turisteja sen päivän ja lähdimme Kittilään shoppailemaan. Ylläs hukkui sumuun ja matkalla tuli vettä ihan maahan asti, mutta se ei meitä masentanut. Pituk tosin oli selvästi sitä mieltä, että on tää jumankauta kummaa meininkiä, kun tuntureita piti lähteä valloittamaan ja kökötetään vain autossa...

Kittilä oli rento paikka ja sieltä tuli hankittua kaikenlaista tarpeellista, kuten retkievästä, postikortteja ja (kantakirja)matoja. Keli alkoi hieman seljetä kun suuntasimme takaisin kohti majapaikkaamme ja perille päästyämme aurinko paistoi jo lähes pilvettömältä taivaalta. Seuraavan päivän tavoitteemme, Kesänkitunturi näytti karulta ja kauniilta eikä lähes tyyni järvikään ollut ollenkaan hullumpi...

Keli suorastaan houkutteli testaamaan kalliilla rahalla hankittuja matoja ihan käytännössä ja sain Pitukista innokkaan kalakaverin. Se kuitenkin yritti kampittaa meikäläisen tutkimaan kaloja vähän lähemmin ja joutui lopulta siirtymään kauemmaksi. Komeista madoista ja hyvästä seurasta huolimatta saalis jäi aika heikoksi.. Romppu vahti sillä välin mökkiä. (Kalastuskuvat otti Anne K.)

Illalla kesken ruuanlaiton ja saunanlämmityspuuhien Mari totesi ulkona olevan hienon väristä ja pakkohan sitä sinistä hetkeä oli sitten rantaan mennä kameran kanssa ihastelemaan...

Mökki oli kaikessa yksinkertaisuudessaan aika karu mutta täysin toimiva. Valaistus hoitui öljylampuin ja kynttilöin, lämmitys kamiinalla ja ruuanlaittoon oli varattu kaasuliesi. Saunakin löytyi saman katon alla.

Tiistai-aamuna pääsimme hyvissä ajoin liikenteeseen. Pituk ei ollut kovin innoissaan matkavarustuksestaan mutta tytöt (sekä 4- että 2-jalkaiset..) olivat selvästi iloisia päästessään viimein matkaan.

Päivän tavoitteenamme oli mökin takaa kohoava Kesänkitunturi ja halusimme käydä samalla ihmettelemässä etelärinteen Pirunkurua. Matkalla oli pakko vähentää vaatetusta ja muutenkin pysähdellä ihailemaan maisemia. Alkumatka oli kivikkoista mutta tulevaan verrattuna ihan lastenleikkiä...

.. Sillä kun todellinen rakkakivikko-osuus alkoi, olimme hieman huolissamme koirien tassujen kestävyydestä ja päätimme testata, kuinka pitkään pystyisimme välttämään kivikkoa nousemalla kurun länsireunaan. Jos ei ollut ylöspäin meneminen ihan ongelmatonta, niin ei alaspäin palaaminenkaan yhtään kyllä houkutellut!

Reunalla taiteilu kävi lopulta niin hankalaksi, että päätimme palata merkitylle reitille Pirunkurun pohjalle. Vaikka kivikko näytti pahalta ja kivet pyörähtelivät yllättävästi omien kenkien alla, koirat näyttivät pärjäilevän nelivetonsa ansiosta ilman ongelmia. Maisemat olivat hienot ja niitä tuli ihailtua useamman kerran kiipeämisen aikana. Vähän ylempänä polkua oli helpompi kulkea kivien muututtua pienemmiksi.

Mitä ylemmäs pääsimme, sitä tiiviimpi sumu meitä ympäröi. Lopulta hienot maisemat olivat muisto vain... Korvaukseksi maisemien menetyksestä saimme sentään pehmeämpää jalansijaa.

Olimme alkumatkasta suunnitelleet poikkeavamme sen verran reitiltä ylhäällä, että kävisimme huiputtamassa tunturin korkeimman kohdan, mutta sumu oli niin sakeaa, että luovuimme ajatuksesta. Tunturin pohjoispuolikin oli alkuun kivikkoista, mutta hieman alempana polku muuttui mukavammaksi kävellä. Samoihin aikoihin koirissa tapahtui selvä muutos ja syykin selvisi nopeasti: Reissumme ensimmäiset porot ilmaantuivat näkyviin aika yllättäen ja Romppu ja Wilma eivät todellakaan jääneet sanattomiksi. Ne kiljuivat suoraa huutoa ja sinkoilivat päättömästi ja hurjalla voimalla joka suuntaan. Tilanne oli niin koominen, että olimme kuolla nauruun. Mari otti vähän paikallisvoimiakin avuksi..

Porot ottivat viisaasti jalat alleen ja katosivat pikaisesti tunturin rauhaan ja me jatkoimme matkaamme kohti taukopaikkaamme Tahkokurua. Koirat olivat tyytyväisiä, kun saivat viimein kantamukset pois selästään ja Pituk tarkkaili kuukkeleiden puuhia sillä välin kun me kaksijalkaiset hankimme itsellemme evästä.

Kuukkelit olivat hauskoja seurattavia. Useat matkalaiset olivat varmasti niitä ruokkineet ja ne tulivat epäröimättä kärkkymään meiltäkin osaansa eväistämme. Pähkinät tekivät hyvin kauppansa..

Hyvin hoidettu reitistö, Pirunkurun karuus ja kohtalainen keli olivat houkutelleet reissunpäälle muitakin kulkijoita ja koiramme saivat paljon ihailua osakseen. Koirien rotu ja reput herättivät monissa ihmetystä ja paljon kysymyksiä.

Lepotauon jälkeen matka jatkui. Lasku oli loivaa ja reitti leppoisaa kulkea. Lopulta löysimme myös vettä (sitä ei ollut missään ylempänä) ja koirat saivat lisää virtaa.
Reittimme kulki mukaillen maastoon merkittyä Tähtipolkua. Teeman mukaisesti matkan varrelta löytyi mielenkiintoisia tähtiin, revontuliin ja muihin taivaankannen ilmiöihin liittyviä infokylttejä. Reitin pituus oli yhteensä 7,6 km ja saimme kulkea koko matkan pilvisessä mutta poutaisessa säässä.

Mökille päästyämme tutkailimme tarkemmin vesihuoltoamme. Netissä olleessa mökkikuvauksessa alueella kerrottiin olevan lähde, mutta mökin seinästä löytyi lappu, jossa kehotettiin hakemaan talousvesi läheisestä purosta. Matkaa oli toistasataa metriä mutta se kyllä kannatti kävellä; vesi oli jääkylmää, kirkasta ja uskomattoman hyvää! Ja lisäksi puro oli kaunis katsella...

Mökin pihassa oleva lähde olisi kaivannut pikaisesti jonkinlaisia huoltotoimia. Vesi oli kyllä kirkasta, mutta joskus aikoinaan paikalle tehdyt puurakenteet olivat uponneet veteen ja vesi seisoi painanteessa mökin alapuolella. Lätäkkö ei houkutellut juomaan siinä olevaa vettä, mutta pohjan hienojakoinen hiekka ja pohjasta pulppuava vesi saivat aikaan ilmiön, jota olisi voinut tuijotella pidempäänkin.

Koiria eivät puuhamme paljon kiinnostaneet; ne olivat melkoisen väsyksissä päivän poikkeuksellisesta taipaleesta. Vasemmalla Romppu eli Snowhow Smoky Ronya, keskellä Wilma eli Mukluk Waskuk ja oikealla Pituk eli Neatut Pitukotit)

Annen piti lähteä työkiireiden vuoksi mökiltä jo keskiviikkona ja päätimme pitää lättybileet viimeisen yhteisen illan kunniaksi. Homma ei sujunut ihan ilman kommelluksia, mutta saimme lopulta lättymme ja kyllä ne hyviltä omenahillon kanssa sitten maistuivatkin.
Saunanlämityksen lomassa tämän yhden piti tietty taas käydä ulkona vähän kuvaamassa... Ja tuota kuvaa ei ole käsitelty mitenkään; siitä vain tuli ihan mustavalkoinen! Askelmittariin kertyi yhteensä 15 500 askelta.

Keskiviikkoaamu valkeni kylmänä ja kauniina ja auringonnousu oli hieno!

Päätimme Annen ja koirien kanssa lähteä pikaiselle verryttelylenkille heti aamusta, jotta autossa istuminen ei olisi heille ihan niin puuduttavaa ja veimme samalla Annen tavaroita autolle. Olimme suunnitelleet kiertävämme Kesänkijärven, mutta olimme liian malttamattomia pääsemään merkitylle polulle ja oikoreittimme kirjaimellisesti upposi suohon.. Upea pakkasaamu, auringossa paistatteleva tunturijono, koirat, joilla selvästi tuntui homma toimivan.. mitä sitten, vaikka reittisuunnitelma hieman muuttuikin... : )

Olimme jo edellisenä iltana suunnitelleet päivän reittiä ja kun saimme Annen ja Pitukin kotimatkalle, pakkasimme Marin kanssa koirat ja tavarat autoon ja suuntasimme Äkäslompolon pohjoispuolelle kohti Kukastunturia.
Vaellusreitti alkoi hienolla riippusillalla. Silta natisi ja notkui eikä Wilma oikein tuntenut oloaan kotoisaksi..

Reitti kulki pitkään harvassa havumetsässä ja nousua tuli aivan kuin huomaamatta. Loppupätkä puurajan yläpuolellakin oli aika loivaa ja matka taittui hyvää vauhtia. Kukastunturi (474m) tuli huiputettua auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta ja muutaman asteen pakkasessa. Keli ei olisi voinut olla upeampi!!

Myös lauma poroja oli tullut paistattelemaan päivää tunturin laelle, mutta koirat malttoivat tällä kertaa olla kiljumatta. Kaikki 4-jalkaiset pitivät toisiaan tarkkaan silmällä ja koirat olivat aika innoissaan hajuista lähtiessämme jatkamaan matkaamme rinnettä alas.

Alaspäin kulkeminen oli paljon rankempaa kuin ylöspäin meno; ainakin polvet joutuivat koville ja Kotamajalle johtavat pitkospuut olivat hyvin tervetullut näky..
Itse Kotamaja oli hieno paikka ja varmasti talviaikaan siellä käy paljon hiihtäjiä kahvittelemassa; nyt saimme ihan rauhassa viritellä nuotiomme puuskaisessa tuulessa ja ihailla maisemia. Romppukin osasi ottaa rennosti..

Paluumatka autolle sujui leppoisasti vaikka askel alkoikin loppumatkasta hieman jo painaa. Maasto oli upeiden tunturimaisemien jälkeen hieman jopa tylsää.. Lopussa oleva riippusilta piristi kummasti. : )

Ruokaa, lämmin sauna, kylmää siideriä, suklaakakkua ja fyysisestä rasituksesta väsyneet lihakset...
26800 askelta myöhemmin olimme kaikki ansainneet rennon illan. Auringonlasku oli hieno, mutta emme jaksaneet ihan kamalasti siitä innostua; kuva täytyi silti käydä ottamassa...

Torstaiaamuna kävimme Rompun kanssa ihailemassa auringonnousua ja venyttelemässä edellisestä päivästä jämähtäneitä lihaksia eikä silloin osattu vielä aavistakaan, että..

.. vain muutamaa tuntia myöhemmin keli muuttuisi täysin ja räntää tulisi vaakatasossa. Joku kateellinen ennusti näin käyvän jo Rovaniemeltä sunnuntaina lähtiessämme mutta pääsimme sentään lomamme viimeiseen reissupäivään, ennen kuin ennustus kävi toteen..

Hetken pohdimme Marin kanssa päivän strategiaa ja päätimme ensin suunnata läheiselle Latvamajalle ja jättää pakkailun ja siivoamisen illemmalle. Keli pakastui nopeasti ja sade muuttui lumeksi, joten matkanteko oli ihan mukavaa.
Latvamaja oli yhtä upea kuin edellispäivän Kotamaja ja saimme kulkea täysin omassa rauhassamme. Matkaa mökiltä majalle oli vain vajaa 3 km, joten söimme pikaisesti välipalaa majan terassilla ennen kuin lähdimme takaisinpäin emmekä alkaneet lainkaan viritellä nuotiota makkaranpaistoa varten.

Poikkesimme kotimatkalla vielä Kesänkijärven eteläpuolella ja löysimme viitoituksen monelle mielenkiintoiselle reitille, joille emme enää valitettavasti tällä reissulla ennättäneet. Varsinkin shamaaneista ja Lapin noidista kertova Seitapolku vaikutti tutustumisen arvoiselta.
Keli muuttui koko ajan talvisemmaksi ja maisemat myös.

Iltapäivällä kävimme vielä katsastamassa Äkäslompolon matkamuistotarjonnan ja illalla pakkailimme tavaroita hieman haikein mielin. Vaikka virallista vaellusmatkaa ei tälle päivälle paljon kertynytkään, askelmittariin kertyi silti 15 800 askelta.
Perjantaina siivosimme kämpän, pakkasimme loput tavarat ja taivalsimme autoille viimeistä kertaa. Lapin lumo on kumma juttu ja joihinkin ihmisiin se tuntuu vaikuttavan lähes pakonomaisesti. TÄNNE ON PÄÄSTÄVÄ UUDESTAAN!!!

Kotimatka alkoi jäisissä ja liukkaissa olosuhteissa ja viimeistään siinä kohtaa olin tyytyväinen, että olin isän avustuksella laitattanut uudet nastarenkaat alle. Isot tiet oli onneksi suolattu ja matka Pelloon sujui ongelmitta.Ylitorniossa matkaan tuli.. hmm.. pieni mutka... Tornionjoki oli oikeasti paljon kauniimpi katsella sieltä länsipuolelta käsin... Oli se... : ) Ja Haaparannan rajanylityspaikassa possunkorva tuli tarpeeseen... : ) : )

Vietin taas paluumatkalla yön Kempeleessä ja kävimme ajamassa koirat lähes lappimaisissa maisemissa. Pimeyskin oli hyvin tutunoloista mutta koirat kulkivat hyvin. Lauantaina oli vielä viimeinen 6h ajorutistus ennen kotia...

Upea reissu!!!

Lämpimät kiitokset Marille ja Annelle matkaseurasta; Annelle, Markolle ja Jyrkille majoituksesta, ruokahuollosta ja muusta ja kotijoukoille ymmärryksestä, avusta ja huushollin ylläpidosta!
Kiitos ja lämmin halaus myös uskolliselle, aina yhtä innokkaalle ja ihanalle reppukoiralleni Rompulle!!!!

Takaisin Tapahtumia-sivulle