|
|
Ohkola Off Snow - On the wheels by ALMA 19.5.2007 ALMA järjesti historiansa toiset sulan maan kisat Ohkolassa toukokuun puolivälissä. Huolestuneina seurasimme lämpötilojen nousua viikonlopun lähestyessä mutta vaikka keli olikin aurinkoinen, kisapaikalla navakasti puhaltanut tuuli mahdollisti kisojen läpiviemisen lähes suunnitellulla tavalla. Ensimmäisenä uralle päästettiin isot luokat. Näihin ei valitettavasti ollut ilmoittautunut ainuttakaan malamuuttivaljakkoa vaikka siellä ALMAn edustaja olikin... 1. Teemu on tähän asti nähty kisoissa aina malamuuttivetoisen kulkupelin kyydissä, mutta Ohkolassa oli hänen oman tiiminsä ensimmäinen tosikoitos. Lisätietoa näistä luppakorvista löytyy täältä. 2.-3. Ainoa 6-koiran luokassa kisannut kuski Erkka Aaltonen ajoi ekan kierroksen jälkeen koiransa "järveen"... ja ihan mielellään nuo sinne näyttivät menevän.
Isojen luokkien ensimmäisen kierroksen jälkeen pidettiin ajajien kokous. Kisan tuomarina toimi Kalevi Vainio ja kisapäällikkönä yhdistyksen varapj. Harri Lukkarinen.
Vesterisen Markon ja meidän Ronyan ja Siscan hyvin sujunut yhteistyö huipentui tällä erää tähän kisaan. Lähtöpaikalla kaikki olivat odottavalla kannalla mutta lähtöluvan saatuaan kolmikko ei aikaillut; Sisca ja Ronya ottivat homman ihan tosissaan ainakin ilmeistä päätellen... 4 km jälkeen tahti oli jo hieman rauhoittunut. Tässä kohtaa radalla oli tiukka kurvi vasempaan ja kaikilla vauhdit putosivat turvallisuussyistä pitkän alamäen jälkeen. Kahden koiran kärryluokassa ajoivat myös.. .. Linda Krooks (SH).. .. Kirsi Puustinen (SH).. .. Heini Lukkarinen (Aatos & Usva).. ...Ville Alariesto (Alma & Petrus) ja Jouko Mikkonen (Pituk & Pati). Miesten pyöräluokan kuumassa ryhmässä ajoivat... Marko Viitahalme ja Jope.. ..Stig Kämpe.. .. ja Tero Halonen. Malamuutit olivat miesten luokassa molemmilla kierroksilla ryhmittyneet matkan aikana kulkueeksi... (ei toivoakaan pysyä hitaan kameran kanssa perässä...) Naisten pyöräluokassa.. ..kovinta vauhtia piti Lahtisen Suvi (1.) (SH), mutta Viitahalmeen Maria (2.) antoi Savun kanssa hyvän vastuksen. 3. Äitiyslomalla oleva Kirsimarja Vessari ja Poke. .. Anne Arvola & Laikku.. ... Leena Salonen & Pyry.. .. Aliisa Haapanen & Mona. Kisoissa arvottiin kaikkien mukana olleiden kesken ALMAn lahjoittama Erätukun 150 euron lahjakortti. Palkinnon voitti numerolla 26 kisannut Leena. Palkintopöytä oli hieno. Kaikki sijoittuneet koirat saivat oman possunkorvan palkinnoksi. Lisäksi palkittiin tavarapalkinnoilla koko kisan nopeimman ajan ajanut malamuuttikokoonpano ja kisan nuorin osallistuja.
6-koiran kärryluokan voitti Erkka Aaltonen.
4-koiran luokan ykkönen oli Teemu Kaivola (oik.) ja kakkonen Jukka Heikkonen.
Kahden koiran kärryluokan voitti Linda Krooks (SH) (oik.) ja kakkonen oli Kirsi Puustinen (SH) (keskellä). Luokan kolmas ja samalla luokan nopein malamuuttivaljakko oli Marko Vesterinen ja Ronya & Sisca.
Miesten pyöräluokan voittaja oli Marko Viitahalme ja kakkonen Stig Kämpe. Kolmonen ja samalla luokan nopein malamuuttikokoonpano oli Tero Nikmo ja kasvattimme Peppi. Huomaa Pepin asento...
Naisten pyöräluokan ykkönen oli Lahtisen Suvi (SH) (keskellä), kakkonen ja samalla sekä luokan että koko kisan nopein malamuuttikokoonpano Maria Viitahalme ja meidän Savu (vas.). Kolmas oli Kirsimarja Vessari ja Poke; kuvassa tosin Ilmarin kanssa (oik.)... Vertaa Savun asentoa tuohon edellisen kuvan Pepin vastaavaan... Ei ole omena kauas puusta pudonnut eli äidillä (Savu) ja tyttärellä (Peppi) on ihan samat elkeet.. : )
Kiitos kaikille mukana olleille järjestäjille ja kilpailijoille ja ennen kaikkea hienot puitteet kisoihin tarjonneelle Aarno Lindforsille!!
Sisca ja Ronya tulivat kisan jälkeen pitkästä aikaa takaisin kotiin...
|