Koti
Päivitykset / News
Koiramme / Our Dogs
Rotuinfo
Kotijoukot
Pentuja / Puppies
In Memories
Tapahtumia / Events
Kasvatit / Offspring
K-Nine Racing
Linkit / Links

 

  

 

            Ei enää ihan niin tuoreita uutisia...
                                                              (kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi)

 

23.12.2010

13.12.2010 Takana näyttelyreissu Helsinkiin Voittaja-2010-näyttelyyn. Wicca esiintyi hyvin mutta ei ollut aivan tuomarin mieleen, tuloksena VAL ERI / 3. Taisi pieni kokokin vaikuttaa sijoitukseen.. : ) Täällä käännös Wican saamasta ihan hyvästä arvostelusta.
Jotenkin meni maku koko tuomariin jo siinä vaiheessa, kun hän katsoi läpi sormien selvästi aggressiivista käytöstä ja sijoitti korkealle uroksen, jonka hampaita hän ei edes uskaltanut mennä tarkistamaan.. : (
 

6.12.2010 Talven rekikausi on avattu. Avauksen takia piti ajaa liki 900km autolla mutta mitäpä sitä ei tekisi kunnon rekireissun eteen.. : )

Wicca pääsi Markon 6-koiran valjakkoon vanhan tuttunsa Tatun pariksi johtajan paikalle ja itse nautiskelin menosta ja upeasta talvipäivästä Siscan ja Rompun kanssa.

Päivitetty lisätietoja Pentuja / Puppies - sivulle.

21.11.2010 Kylläpä aika menee nopeasti! Mielestäni tein edellisen päivityksen ihan äskettäin mutta siitä onkin jo kuukausi..
Kirjoitin jo Jämin kisojen jälkeen, että meidän kisakautemme on tältä syksyltä ohi mutta eipä ollutkaan: Olimme viikko sitten Ylämaalla (275km suuntaansa..) ALMAn omissa Alma Karelia Challenge-kisoissa koko perheen voimin. Poikkeuksellisen tuosta kisasta teki se, että Teemukin ajoi siellä malamuuteilla ensimmäisen kerran sitten helmikuun v. 2007. Alustavan suunnitelman mukaan Teemun piti ajaa Siscalla ja Rompulla mutta kun minä sain valita koirat, otin Rompun itselleni tasaamaan viikolla alkaneen flunssan vaikutuksia ja Sisca sai kaverikseen Wican. Vaikka Wicca ei nopeudessa Rompulle pärjääkään, Teemu ajoi silti päivän kovimman malamuutti-ajan ja voitti DS2-luokan. Itse rimpuilin puolikuntoisena DS1-luokan kakkoseksi Rompun avustamana ja kolmas oli Kiira 'naftaliinista kaivetun' veteraanimme eli Savun kanssa. Kamera oli kyllä mukana mutta ainuttakaan kuvaa ei tullut otettua. Toivottavasti saamme niitä lainattua tänne myöhemmin.. : )
Kiitos oikein mukavasta päivästä järjestäjille!

Wiccaa koskevat pentusuunnitelmat etenevät. Muutama varmistus vielä ja sitten lisätietoja löytyy Pentuja-sivuilta.

25.10.2010 Takana melkoinen autoiluviikonloppu. Ensimmäisenä etappina oli Seinäjoen KV-koiranäyttely (200km) lauantaiaamuna. Parkanon kohdalla alkanut talvi sai sykkeen nousemaan aika hurjiin lukemiin kun sain vain vaivoin Fiatin pysymään tiellä. Lisää sydämentykytyksiä sain kehässä, kun Wicca esitti ihan omia askelkuvioitaan mutta tuomari ei pistänyt sen voltteja onneksi pahakseen vaan sijoitti sen narttujen ykköseksi erinomaisella arvostelulla. Samalla Wicca sai ensimmäisen CACIBinsa.
Seinäjoelta matka jatkui pohjoiseen kohti Kempelettä (315km), jossa kävin pikaisesti tapaamassa Annea ja Markoa ja tein 'tieteellisiä tutkimuksia' Wican astutussuunnitelman pohjaksi. Illan jo hämärtyessä suuntasin auton nokan kohti Rokuaa, mutta kun tekniikka petti (siis Tomppa), ajoreitti ei varmaankaan ollut sieltä järkevimmästä päästä (100km)..  Pääsin kokemaan Hilkkulan upeat maisemat vasta sunnuntaina, kun kävimme ajamassa 4 tiimin voimin mukavan lenkin Rokuan vaihtelevissa ja paikoin aika haastavissakin olosuhteissa. Kotimatkalle (440km) osui niin auringonpaistetta ja hyvää fiilistä kuin viheliäistä lumipyryäkin mutta viikonloppu oli kuitenkin jokaisen kilometrin (yht. 1055km) arvoinen. : )

Päivitetty uusi kuva ja hieman lisätietoja Pentuja / Puppies-sivulle.

18.10.2010 Syksyn kisakausi on meidän osalta ohi. Jämillä viikonloppuna ajetut kärryajon SM-kisat olivat kauden päätavoite ja oli mukava nähdä, etteivät treenikilometrit ole olleet turhia. Teemu ajoi Suomenmestariksi sekä kahden- että neljän koiran luokissa. Kakkosessa koirina olivat hieman tuntemattomammat 'suuruudet' eli Powerline Qeppi ja Teemun oma kasvatti, vasta vuoden ikäinen K-Nine Nome. Nelosen Teemu otti varman päälle kisakumppaneiden viimeaikaisten vahvojen näyttöjen takia ja yhden koiran luokka jäi ajamatta, kun yksilölajeissakin erinomaisesti toimiva tsekkivahvistus Nappi piti ottaa mukaan nelosen tiimiin Powerline-kasvattien Laten, Olkun ja Oivan seuraksi.

     

Lupparintamalla uutta oli kahden koiran luokassa juossut kakkostiimimme, jonka kuskiksi saimme houkuteltua ainoan riittävän itsesuojeluvaistottoman 'sekopään', jonka arvelimme uskaltautuvan valjakon kyytiin. Vesterisen Marko hoiti tonttinsa hienosti ja sijoittui hormonihöyryisen tyttötiimin, eli jo veteraanisarjaan kelpuutettavan Powerline Geenan ja ensimmäisessä juoksussa olevan K-Nine Neelan kanssa luokan kuudenneksi yli kolmenkympin keskituntinopeudella.

Malamuutteja oli mukana aikaisempaa vähemmän mutta silti kisaajia riitti kolmeen eri luokkaan. Itse osallistuin DS2:een luottoparini Rompun ja Siscan kanssa. Lauantain tuloksena oli muutamasta ohituksesta huolimatta sekunnilleen sama aika, 11:33, minkä Marko ajoi niillä Jämillä kaksi vuotta sitten ajetuissa SM-kisoissa.
Sunnuntaina pääsimme starttaamaan malamuuttivaljakoiden ensimmäisenä mutta emme silti välttyneet ohituksilta, kun lauantaina taakse jäänyt sippevaljakko ohitti meidät reilu kilometri ennen maalia. Loppumatkan ajelinkin sitten peesissä ja vaikka olisimme ehkä menneet viimeisessä ylämäessä lujempaa, päädyin ottamaan tilanteen varman päälle. Tuloksena 4 sekuntia nopeampi suoritus kuin lauantaina ja yhteisaika 23:02. Keskituntinopeus oli malamuuteille jo kohtuullinen 22,92km/h. Tulos riitti lopulta jopa koko viikonlopun nopeimpaan malamuuttisuoritukseen.
Mikäs näillä ajellessa, kun niiden asenne on kisaradalla miltei alusta loppuun tällainen.. : )

Meidän tiimimme kuului myös Kiira, joka osallistui DS1-JUN-luokkaan yhdessä Wican kanssa. Lauantain suoritus olikin erinomainen ja Kiira ajoi hyvän ajan muihin muuttitiimeihin verrattuna mutta sunnuntaina Wicca testasi nuoren kuskin päättäväisyyttä muutaman turhan minuutin verran.

                

Kiitos kisajärjestäjille ja kanssakilpailijoille mukavista kisoista! Erityiskiitokset Marialle ja Markoille handlausavusta, Jokelle vauhdikkaista kuvista ja koko ALMAn 'mökkitiimille' mukavasta seurasta niin saunassa kuin makkaratulillakin!

6.10.2010 Taas on parit kisat kisattu. Reilu viikko sitten kävimme pikkuporukalla katsastamassa Puijon hiihtostadionin maastot koirapyöräilyn SM-kisoissa Kuopiossa. Teemun piti ajaa siellä Napilla, jonka kanssa lajia oli treenattu koko alkusyksy, mutta koiran loukattua itsensä vain muutamaa päivää ennen kisaa, Teemu joutui turvautumaan varakoira Lateen. Late oli hieman hämmentynyt kulkupelistä ja tiimikavereiden puutteesta ja sijoitus oli lopulta 5.
Sunnuntaina myös malamuutit pääsivät tositoimiin, kun osallistuin Rompun ja Siscan kanssa DS2-luokkaan. Olin jo jättää koko leikin sikseen, mutta koska meillä ei ollut mitään hävittävää, lähdimme kisaan harjoitusmielessä. Rata oli nimittäin erittäin pehmeä ja raskas, koska koko 5km matka oli upottavaa pururataa eikä sunnuntain upean auringonpaisteen paikalle houkuttelemat kymmenet ulkoilijat ja sauvakävelijät auttaneet yhtään asiaa. Teemu oli luokan nopein Qepin ja Nomen kanssa. Naisten koirapyöräilyn SM-kultaa voitti muuten Viitahalmeen Maria & Levi. Maria on ajanut ensimmäisiä koirapyöräilykisojaan yhdessä meidän Savun kanssa.. : ) Onnea Suomenmestarille!!

Viime viikonloppu meni vielä hieman vauhdikkaammin. Lauantaina olimme Ohkolan kisoissa ja Teemu voitti siellä DR4- ja DS2-luokat ja sijoittui toiseksi DS1-luokassa. Itse osallistuin Rompun ja Siscan kanssa DS2-luokkaan ja ajoimme päivän toiseksi nopeimman malamuuttiajan häviten vain 12 sekuntia DR4-luokassa ajaneelle Hamarin Mikalle. Kiira ajoi ensimmäisen kisansa Wican kanssa DS1:n junnuluokassa ja sijoittui toiseksi hyvällä ajalla.
Kisojen jälkeen hajautimme taas porukan ja Teemu ja Kiira lähtivät kotiin ja minä suuntasin malamuuttien kanssa ALMAn syyspäiville Savitaipaleelle. Siellä oli taas ihan yhtä mukavaa kuin aina ennenkin eli iso kiitos kaikille mukana olleille ja Alman leiritiimille!

12.9.2010 Eilen jouduimme hajauttamaan porukan, kun syksyn kärrykisakausi alkoi Janakkalassa ja Wicca oli ilmoitettu Köyliöön näyttelyyn. Teemu ajoi ensimmäisessä fillarikisassansa Napin kanssa toiseksi ja 2R:ssä testiin joutunut junnu-Neo ja Olkku kiersivät 5km lenkin luokkansa nopeimmin. 1R:n harrastussarjassa Kiira ja Savu ajoivat kolmansiksi ollen luokan nopein malamuuttitiimi.
Viikon takainen Osaran luonnonmateriaali- ja perinnepäivien lasten ajelutusreissu 'poiki' meille lainakuskin tälle viikonlopulle, kun sain puhuttua Sinin osallistumaan kisoihin yhdessä Rompun kanssa. Matkaa oli syksyn kuntoon nähden Rompulle vähän liikaa (5km) mutta kyllä parivaljakko maaliin pääsi ja vauhtiakin oli keskinopeuden perusteella ihan mukavasti. Tuloksena luokan (1R) malamuuttien ykkössija.

Wicca esiintyi Köyliössä iloisesti ja sijoittui narttujen kakkoseksi. Arvosteluun kirjattu "underbara rörelser" (= loistavat liikkeet) lämmitti kovasti mieltä.. : ) Arvostelu löytyy kokonaisuudessaan täältä.    

31.8.2010 Kävimme Wican kanssa viikonloppuna Kihniössä ja tuomisina oli kolmas ja viimeinen serti ja ROP. Wicca siis valmistui Suomen muotovalioksi saamalla sertin kaikista kolmesta viimeisimmistä näyttelystä, mihin se on osallistunut. Arvostelu löytyy jälleen Wican omilta sivuilta.
 

   

Nyt myös KoiraNet on tilanteen tasalla ja Wicalle on päivitetty SE KVA myös siihen tietokantaan. Wicca ja Romppuhan olivat pari viikkoa virheellisesti merkitty Ruotsin muotovalioiksi.

'Yleisön pyynnöstä' sivuille on nyt päivitetty myös muutama uusi kuva kissoistamme Jasusta ja Welhosta. Ne löytyvät täältä.

21.8.2010 Kävimme Jämillä treenaamassa. Viimeinkin saimme myös lauman junioreista, eli Teemun K-Nine-kasvateista tuoreempia kuvia. On täällä muutama malamuuttikuvakin.. : )

15.8.2010 Wicca kävi tänään ryhmänäyttelyssä Pihtiputaalla ja tuomisina oli serti ja VSP. Arvostelu löytyy Wican omilta tulossivuilta.

9.8.2010 Yli 4 kuukautta vilahti ilman ainuttakaan päivitystä.. : ( Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö mitään olisi tapahtunut vaan pikemminkin ehkä päin vastoin: Loppukevät oli sellaista hässäkkää, että sitten kun se loppui, ei jaksanut hetkeen tehdä mitään ylimääräistä. Eikä pitkään jatkuneet helteet ainakaan auttaneet asiaa.. Nyt on kuitenkin taas kaikilta akut ladattu ja odotan viileneviä kelejä yhtä innokkaana kuin koiratkin. Tässä pikakooste kevään ja kesän tapahtumista:
* Kouluhommat kasaantuivat todella pahasti huhtikuulle mutta Erikoisnäyttelyyn oli silti perinteitä vaalien pakko päästä. Odotukset eivät olleet kummoiset, joten yllätys oli melkoinen, kun Wicca yllätti itsensä ja muut sijoittuen narttujen kakkoseksi ja sai ensimmäisen sertinsä. Aikaisemmissa näyttelyissään se on ollut aina liki karvaton, joten nyt kun se kerrankin kilpaili muiden kanssa turkin osalta samassa 'sarjassa', se näytti ihan kelpo malamuutilta. Savu sai VET-luokasta EH/2.
* Onneksi vappuna kaikki oli koulun osalta ohi. Kevään sulanmaan kausi alkoi Ohkolasta, jossa ajoin kahden koiran luokassa Rompulla ja Siscalla sijoittuen lopulta tiukan kisan jälkeen toiseksi Wicalla ja Tatulla malamuuttien välisen kisan voittoon ajaneen Markon jälkeen. Teemu voitti tuolla niin kahden kuin neljänkin koiran luokat.
* Janakkalan kisat ajettiin helatorstaina ja siellä juoksivatkin kaikki malamuutit: Romppu ja Sisca osallistuivat kanssani 2R:ään ja Wicca fillariluokkaan ja lisäksi Savu ja Kiira osallistuivat 1R:n harrastussarjaan sijoittuen hienosti toiseksi. Teemu voitti 2R:n ja oli 1R:ssä toinen kisattuaan tiukan kisan Viitahalmeen Marian kanssa.
* Toukokuun loppupuolella oli taas meidän 'kotikisat' eli Jämin pentupäivät, joissa ajoin lämpimissä olosuhteissa ja pehmeällä radalla Rompulla ja Siscalla kahden koiran luokassa. Teemu voitti 1Rn, 2Rn ja 4Rn...
* Kisakauden loputtua sain tehtyä hieman rästihommia ja sain Rompun ja Wican Polarhund-valio-hakemukset Ruotsin Kennelliittoon ja koska molemmat täyttivät kaikki vaatimukset, ne valmistuivat ensimmäisinä suomalaisnarttuina Ruotsin käyttövalioksi (SE KVA).
* Uusien titteleiden innoittamana tilasin Wicalle ajan lonkkien uusintakuvaukseen kun aikaisempi tuomio oli tullut toisen lonkan löysyydestä ilman kulumamuutoksia. Tilanne olikin nyt parempi ja lonkkatulokseksi vahvistettiin B/B. Koska oman lauman ikärakenne alkaa kallistua väärälle tolalle, uudelle tulokkaalle olisi tilausta ja siksi Wicalle on suunnitteilla pentue ensi kevään juoksuun. Isänä tulee olemaan käyttöpuolella kykynsä osoittanut, terve ja rotumääritelmän mukainen uros. Lisätietoja päivitetään tänne Pentuja / Puppies , kunhan suunnitelma varmistuu.
* Kesä on ollut mielettömän kuuma ja koirat ovat olleet narulenkkejä lukuun ottamatta ihan lomalla. Siksi ajatus lähteä testaamaan FWPAn (Finnish Weight Pulling Association) taakanvetoa oli pitkään ihan harkinta-asteella. Löysin kuitenkin itseni ja Rompun helteisestä Korsosta viime lauantaina ja vietimme mielenkiintoisen aamupäivän tähän malamuuttien kuormanvetoa muistuttavaan lajiin tutustuen. Ajatus pyörien päällä kulkevasta painosta saattaa kuulostaa ihan helpolta jutulta, mutta kun kärryyn lastattiin hiekkakentällä 30 asteen helteessä yli 1000kg edestä betonilaattoja, taakkaa piti oikeasti alkaa vetämään. Romppu veti 1004kg ilman isompia ongelmia mutta 1084kg oli jo niin painava, että minuutin määräaika ei riittänyt vaan kärry jäi 10cm päähän maalilinjasta. Tuolla tuloksella ei taakanvetoon erikoistuneiden vetohirmujen joukossa ollut palkinnoille asiaa, mutta on se malamuuttien taakanvedon ennätystulos ja Suomen toinen vain yhden malamuutin voimalla vedetty yli 1000kg paino. Ensimmäinen tonnin ylitys on Hugon (om. Marko & Anne) kuormanvetoennätys kevättalvelta 2007.

Koirien omien sivujen tulos-osiot ovat päivitysten osalta pahasti kesken ja Teemun sivuille ei ole kukaan tehnyt mitään ties koska viimeksi, mutta jospa saisin tässä loppuloman aikana edes jotain ajan tasalle. Tässä oli nyt kuitenkin jonkinlainen alku.. : )

29.3.2010 Nyt on talven kisakausi ohi. Teemu lopetti sen jo viikko sitten Oinakassa SM-kullan arvoisesti hangessa rämpien ja tiimissä juoksivat tutut pojat Powerline Late, Powerline Olkku, Powerline Oiva ja Nappi. Suurin osa luppakorvakuskeista jätti kisan väliin ja eroa kakkoseksi ajaneeseen junnukuski Jonna Laitiseen tuli lopulta 6 min.

Malamuuttien osalta kauden lopetus venyi viikkoa pidemmäksi, kun olin kuluneena viikonloppuna Markon, Annen, Joken ja Killen kanssa Ruotsin Auktsjaurissa osallistumassa Polarhundtest A:han eli paikalliseen rekikoirakokeeseen. Rompulla, Wicalla, Nickillä ja Antilla oli siellä mahdollisuus suorittaa viimeinenkin Ruotsin Polarhund-valioon vaadittava käyttökoe. Lauantaina Wicca veti vaadittavan 10km 30kg:n ahkiota vetäen Annen komennuksessa, Antti veti uroksilta vaaditun 35kg reessä ja Nicki ahkiossa Markon ohjauksessa ja minä itse rimpuilin matkan 30kg painavan reen ja Rompun perässä roikkuen ja kun me kaikki selvittiin matkasta alle tuntiin, tuloksena oli kaikille koirille hyväksytyt tulokset! Tiettävästi Romppu, Wicca, Nicki ja Antti ovat siis Suomen ensimmäiset Polarhund-valiot!! Ja ettei kellekään nyt jäisi epäselväksi, niin Romppu (SnowHow Smoky Ronya) on siis oma kasvattini, kokonaan minun omistuksessani ja IHAN ITSE ajoin viimeisessä kokeessa!
Lauantaina myös Kaiku ja Sälli selvisivät kokeesta yhdessä Killen ja Jyry Joken kanssa, joten kaikkiaan 7 suomalaista koiraa sai hyväksytyn tuloksen. Onnea siis Annelle & Markolle, Hannalle, Killelle & Annalle ja Jokelle hienoista tuloksista!

Sunnuntaina keli oli lumimyräkän jäljiltä tosi haasteellinen mutta Romppu selvisi urakasta silti alle tuntiin yhdessä Annen kanssa ahkiotakin vetäen, joten Rompulla on nyt hyväksytty tulos sekä reellä että ahkiolla suoritettuna. ISO kiitos Markolle ja Annelle Rompun ja Wican kanssa tehdystä työstä!! Ja kiitokset kaikille matkaseurasta; Moskova oli mielenkiintoinen paikka, hodarit hiton hyviä ja lumeen voi ihan oikeesti melkein hukkua! : )

1.3.2010 Takana rankka mutta erittäin mukava viikonloppu Alman Talvipäivillä Rautavaaralla. Kuvia ei paljon tullut otettua, kun meno oli meikäläisen osalta poikkeuksellisen vauhdikasta, mutta hieman tarinaa löytyy täältä.

22.2.2010 Tänä viikonloppuna keskityttiin kuormanvetoon Pihtiputaalla. Sain taas Rompun ja Wican Markolta lainaksi ja kun Sisca ja Savukin osallistuivat, kokeet olivat osaltani aika moista häsläämistä.
Lauantai valkeni upeana; aurinko nousi pilvettömälle taivaalle ja pakkasta oli vain -28 astetta. : )

                     

Kuormanvetoon keli oli kuitenkin melkoisen nihkeä ja hyväksytyt tulokset olivat todella tiukassa. Romppu veti 164kg melko helposti ja jätin tarkoituksella vedot sen kohdalta siihen, mutta muut päivän ensimmäisessä ryhmässä vetäneet jäivät ilman tulosta, Wicca muiden mukana. Toisessa ryhmässä vetänyt Siscakin luovutti muutaman metrin 150 kiloista rekeä vedettyään ja jäi siis vieläkin ilman tulosta. Romppu sijoittui päivän jaetulle kolmannelle sijalle vaatimattomalla tuloksella 5,2 x omapaino. Savu ei saanut lauantaina osallistua jääviyssääntöjen takia.

Sunnuntaina keli oli pilvinen ja päivän mittaan alkoi tuulla ja pyryttää. Kuormanveto sujui kuitenkin vähän paremmin vaikka Sisca jäi jälleen ilman tulosta, kun homma ei kiinnostanut sitä pätkän vertaa. Wicca veti lauantaita paremmin ja sai hyväksytyn tuloksen. Rompun kanssa innostuimme vaihteen vuoksi hieman kisaamaankin ja tulos 10,0 x omapaino riitti päivän kolmanteen sijaan. Sohvakoira Savu yllätti, jälleen kerran, ja veti vanhan koiran kokemuksella päivän kovimman suorituksen, 10,76 x omapaino. Painojen suhteen tilanteessa oli kuitenkin melkoinen määrä onnea mukana, sillä toiseksi tullut Markon ohjaama Laikku hävisi vain yhden kymmenyksen. Huomionarvoista on sekin, että molemmat koirat jättivät leikin kesken hyväksytyn suorituksen jälkeen eli olisimme todennäköisesti saaneet Laikulta ja Markolta aika reilusti nenillemme, jos olisimme jatkaneet kisaa loppuun asti.. : )

Ihan koko aikaa ei vedetty kuormaa koemielessä vaan pääsin myös kokemaan kuuden malamuutin valjakon voiman, kun lähdimme iltapäivällä ajamaan pikku lenkin jäälle kolmella valjakolla. Oli suorastaan hellyttävää nähdä Siscan reaktiot, kun talutin sen Markon reen eteen johtajan paikalle ja se sai Rompun viereensä; aivan kuin se ei olisi poissa tiimistä ollutkaan. Pääsin seuraamaan tiimin toimintaa ensin reessä istuen ja loppumatkasta myös ihan itse ajaen. Vaikka reki painoi kuskin ja kyytiläisen kera pitkälti (siis hyvin pitkälti..) toistasataa kiloa, homma näytti helpolta ja vaivattomalta. Loppumatkasta Sisca vielä innosti koko porukan laukkaamaan ja tulimme aikamoista haipakkaa takaisin rantaan. Hauskaa ja jännää!

Oli hienoa nähdä monta uutta koiraa ohjaajineen kokeessa vaikka kaikkien kohdalla homma ei suunnitelmien mukaan edennytkään. Joukkoon mahtui kuitenkin myös erinomaisia suorituksia ja noista nuorista koirista tullaan vielä kuulemaan.
Sunnuntaina päivän parhaista tuloksista vastasi aika mielenkiintoinen sakki: Savu päivän ykkönen, sen siskon tyttö Laikku kakkonen, kolmantena tytär Romppu ja myös sen siskopuolen poika Jyry, "melki lähisukulainen" Yepa ja veljenpoika Mitak saivat hyväksytyt KVK1-tulokset. Aikamoista Neatut-ylivoimaa.. Onneksi Olkoon Annelle ja Jokelle hienoista kasvatustyön tuloksista! Onnea myös kaikille muillekin hyviä tuloksia saaneille ja kiitos kaikille mukana olleille seurasta! Erityiskiitokset jälleen kerran Kempeleen suuntaan hyvistä treeneistä ja mieleenpainuvista rekikokemuksista!

15.2.2010 Varsin toiminnantäyteinen kisaviikonloppu on taas takana.. siis niillä, joiden ei tarvinnut olla töissä.. : (
Luppakorvat kirmasivat Rautavaaran kisoissa kahden tiimin voimin, kun Teemu osallistui Sp4-luokkaan ja Kiira pääsi viimeinkin aloittamaan kisauransa junnuluokassa (10-13 vuotiaat). Teemu voitti luokkansa, vaikka lauantaina olikin ollut pieniä hämminkejä ja Kiirakin sijoittui hienosti toiseksi häviten voittajalle vain vajaat 20 sekuntia siitä huolimatta, että oli kaatunut kahdesti. Kisoissa ajettiin myös kilpailukoe 4-koiran luokassa ja Peppi, Sepe ja Jade saivat REK2-tuloksen Nikmon Teron sinniteltyä muuttiporukan kakkoseksi.

Jo perjantaina käytiin Ruotsin puolella hieman toisenlainen taistelu: Vesterisen Marko teki taas yhdenlaista malamuuttihistoriaa osallistuttuaan ensimmäisenä suomalaisena Särnassa pidetyllä Malamuteveckanilla  Ruotsin Polarhundklubbenin järjestämään D-testiin. Lyhyesti kerrottuna hyväksytyn tuloksen saamiseksi valjakon on selvittävä 100km matkasta 15 tuntiin ja reessä pitää olla pakattuna kaikki yöpymisvarusteet teltasta lähtien. Marko selvisi tiimeineen urakasta alle 11 tunnin. Valjakossa juoksivat meidän Rompun (johtajana koko matkan) ja Wican lisäksi Nicki, Tatu ja sisarukset Antti & Anna.
LOISTAVA SUORITUS!! ONNEKSI OLKOON ja ISOT KIITOKSET MARKOLLE poikkeuksellisista käyttötuloksista!! Onnea ja kiitos myös muiden tiimiläisten omistajille ja kasvattajille! Suomalaisten menestystä viikonloppuna täydensi Anne osallistuttuaan Polarhundtest A:han yhdessä Awan (Silverdream's Heart Melody, om. Sari Kinnunen) kanssa saavuttaen niin ikään ensimmäisenä suomalaisena hyväksytyn tuloksen. Tässä testissä koiran pitää vetää ahkiossa 30kg (n) / 35kg (u) 10km alle tuntiin, ohjaaja hiihtää mukana. Hieno tulos, ONNEA Annelle ja Sarille!

31.1.2010 Tänä viikonloppuna on kisailtu oikein urakalla: Lauantaina oli Ohkolassa valjakkokisat, joissa ajettiin perinteiseen Ohkolan tapaan 2 lenkkiä samana päivänä. Ura oli paikoitellen melkoisen pehmeä ja normi-sprintille kovalla pohjalla treenatut luppakorvat joutuivat aika koville 2 x 8,5km kisassa, mutta Teemun tiimin vauhti riitti silti Sp4-luokan voittoon.

                   

Malamuutteja oli useampi valjakollinen ja parasta vauhtia piti Vähän Mikko. Tero ajoi Pepin (SnowHow Spicy Rosey), Sepen ja Jaden kanssa hienosti muuttien kolmanneksi ja sai koirille REK2-tuloksen. Onnea voittajalle ja kaikille muillekin tuloksiinsa tyytyväisille!

 
Markon ja Annen piti tulla ajamaan 6-koiran luokkaan, mutta valitettavien auto-ongelmien takia he joutuivat perumaan tulonsa.

Tänään kisailtiin ihan toisenlaisissa merkeissä, kun ALMA järjesti Sisätössä kauden ensimmäiset kuormanvetokokeet. Eteläisen sijainnin toivottiin houkuttelevan paikalle myös uusia yrittäjiä, mutta koe oli jäädä ihan torsoksi, kun ilmoittautumisajan päättyessä koiria oli kasassa tasan 4. Pientä uhkailua, lahjontaa ja lisätuomari ja kokeeseen saatiin yhteensä 10 koiraa, joista 2 oli ensikertalaisia. Jääviyssääntöjen vuoksi Romppu ja Wicca vetivät poikkeuksellisesti minun ohjauksessani mutta Markon tekemät erinomaiset pohjatyöt ja malamuuttien "ei-yhden-miehen-koira"-luonne takasivat molemmille KVK1-tulokset. Savu pystyi samaan kehnosta treenistä huolimatta. Vedätin kaikilla tarkoituksellisesti vain puhtaan ~5 x omapaino-suorituksen, koska Rompulla ja Wicalla on paljon tärkeämpiäkin koitoksia kevään aikana edessä ja Savulta en rohjennut huonon treenin takia enempää pyytää. 
Kiitokset Markolle ja Annelle, että sain mahdollisuuden osallistua hyvin treenatuilla koirillani tähänkin kokeeseen ja onnittelut päivän parhaista tuloksista! Isot kiitokset myös Kirsimarjalle ja Arille vieraanvaraisuudesta ja ratatöistä.

22.1.2010 Auts.. Nyt pitäisi kai kirjoittaa, että on ollut niin kiire, ettei ole edes kotisivuja saanut päivitettyä, mutta kyllä totuus on vähän toisenlainen. Olen vain ollut ihan hiton laiska.. ; )
Toisaalta, eipä tässä paljon mitään erikoisempaa ole tapahtunutkaan. Joulu tuli ja meni ja vuosikin vaihtui pitkästä aikaa kunnon pakkaskeleissä. Talvi osoitti lopulta ylivoimansa aika karullakin tavalla, kun Rautavaaran kisat tältä viikonlopulta jouduttiin pakkasten takia peruuttamaan. Pahiten pettyi varmaankin Kiira, jonka piti tuolla aloittaa kisauransa junnuluokassa.
Onneksi kaikki muut eivät kuitenkaan ole olleet ihan yhtä saamattomia kuin minä ja kauden ensimmäiset kisat, Robur-Sprint, ajettiin hienoissa olosuhteissa Toivakassa. Muutama kuva sunnuntailta täällä.

12.10.2009 Jämillä ajettiin viime viikonloppuna kärryajon Suomenmestaruuskisat ja pitihän siellä olla mukana. 'Jokunen' kuva ja hieman taustatarinaa löytyy taas täältä..

Teemun sivujakin on tietyin osin hieman päivitetty.

6.10.2009 ALMAn syyspäivät järjestettiin tänä vuonna Pieksämäellä Partaharjun leirikeskuksessa. Paikka oli hieno, sauna lämmin ja nuotiotulen tuijottelu hyvässä seurassa yhtä mukavaa kuin aina ennenkin. Mitään kovin aktiivista ei oma osallistuminen tällä kertaa ollut mutta yhteistreenejä tuli kuitenkin ajettua sekä koirien kanssa että ilman. : )
Kiitos kaikille seurasta!

 

Samaan aikaan kun minä nollasin koulustressiä ALMA-leirillä, Teemu kävi kisaamassa Kuopion hyytävissä olosuhteissa 2R- ja 1R-luokissa Olkun & Laten sekä Napin kanssa voittaen molemmat luokat. Kuopiossa ajettiin samalla myös koirapyöräilyn suomenmestaruuskisat ja Viitahalmeen Maria kävi Levin kanssa näyttämässä mallia muille.
Onnea uudelle Suomenmestarille! 

Ja lopuksi vielä lämpimät kiitokset "pentuvahdeille"!

                   

19.9.2009 Hupsista.. 3kk edellisestä päivityksestä.. No, eipä tässä paljon ole tapahtunutkaan. Tänään kuitenkin ajettiin syksyn ensimmäiset kisat, joten eiköhän tännekin ala tulla tekstiä vähän tiuhempaan tahtiin.
Tämän syksyn kisakausi avattiin Janakkalassa. Teemu osallistui sekä 1R- että 2R-luokkiin voittaen ne ylivoimaisesti. Sisca juoksi elämänsä ensimmäisen yksilökärrykisan mutta koiran erinomaisesta yrityksestä huolimatta tulos jäi heikoksi. Ihan NIIN huonoja me ei kuitenkaan oltu, kuin loppuajasta voisi päätellä; 300m lähdön jälkeen radalla isäntänsä perässä irrallaan juossut saksanpaimenkoira kävi Siscan päälle ja puri sitä päähän. Koirien irrottelu ja sakemannin omistajan sättiminen vei oman aikansa ja parhaan terän ainakin kuskista; Siscaan välikohtaus ei ihmeemmin tuntunut vaikuttavan. Valitettavasti +15 asteen lämpötila ja paikoitellen kirkkaasti paistanut aurinko tekivät tehtävänsä. Vähäinen osallistujamäärä takasi kuitenkin palkintosijan.

 
   2R-palkitut                                  1R-palkitut

Jatkosta onkin tulossa mielenkiintoista, kun yritämme sovitella koiratapahtumat, tulevat pennut, opiskelun ja koko muun elämän yhteen..

Ja vielä muistutukseksi: Ilman rekisteritodistusta oleva malamuutti EI OLE alaskanmalamuutti eikä ilman SKLn vahvistusta olevat lonkkakuvat mitään oikeita lonkkakuvia. Suurimmalle osalle kasvattajista viralliset tiedot omien kasvattiensa terveystutkimustuloksista, myös niistä huonoista, ovat tärkeitä. On erittäin valitettavaa, että kaikki eivät tätä ymmärrä.. 

21.6.2009 Juhannus tuli ja meni. Kelit ovat kuitenkin olleet kaikkea muuta kuin kesäiset ja alkukesän lämpimät päivät voi laskea yhden käden sormilla. Nyt näyttää onneksi jo vähän lupaavammalta, joten eiköhän tästä hyvä vielä tule.. Säästä huolimatta koirien kanssa on tullut taas vähän reissattua. Kuvia ei paljon ole, mutta jos nyt sitten tällä kertaa tekstiä senkin edestä. Täällä kesäkuulumisia.

4.6.2009 Kylläpä aika rientää.. Päivitykset ovat taas melkoisesti jälkijunassa, mutta tässä nyt päällimmäisiä kuulumisia:
Teemun piti osallistua Ohkolan kisoihin huhtikuun puolivälissä, mutta talvi ei antautunut ihan suunnitellusti ja viralliset kisat jouduttiin perumaan. L-SVU pisti kuitenkin pystyyn epäviralliset karkelot heti vapun jälkeen ja luokkia ajettiin sopuisasti jokaisen omien intressien mukaan. Teemu ajoi 4R-luokassa kahdella eri kokoonpanolla ja sijoittui sijoille 1. ja 2. vain 1 sekunnin erolla II-tiimin veteraanijohtoisen valjakon oltua se nopeampi.. : )

Vähän enemmän tosissaan ajettiin sitten Jämillä toukokuun loppupuolella. Viikkoa aikaisemmin kotiutuneet malamuutit aiheuttivat pieniä kuljetusteknisiä ongelmia, kun 11 koiran ja mönkijän yhtä aikaa liikkeelle saaminen ei ollutkaan enää ihan yksinkertainen juttu. Siitäkin kuitenkin selvittiin ja vietimme mukavan viikonlopun Jämin tutuissa maisemissa. Täällä aiheesta lisää.

Siscan tassusta ennen pääsiäistä poistetun patin patologin lausunto löytyi lopulta ja tuloksena oli pahasti tulehtunut papilloomaviruksen aiheuttama syylä. Mitään pahanlaatuista näytteestä ei siis onneksi löytynyt. Toivottavasti asia on nyt loppuun käsitelty eivätkä moiset enää jatkossa aiheuta ongelmia..

26.4.2009 Vuoden ainoa "pakollinen" näyttely eli malamuuttien erikoisnäyttely on käyty. Omista koirista mukana olivat perinteisesti kaikki kynnelle kykenevät eli Savu, Romppu ja Wicca ja tulokset olivat ihan odotettuja.. : )
Pitkin talvea olen saanut ilokseni toivottaa Kempeleen suuntaan onnitteluja hienoista saavutuksista eikä tämä kerta tee poikkeusta. Koko talven Rompun, Siscan ja Wican kanssa valjakossa juossut ja nyt käyttöluokassa kisannut Nicki (Quinault's Blue Wings) vei urosten voiton ja oli näyttelyn VSP! Paljon onnea Annelle ja Markolle!! Ja suuret kiitokset likkojen näyttelypuunauksesta ja Markolle Rompun esittämisestä!
Onnea myös Irinalle ja Terolle Jaden hienosta ROP-voitosta!

Sulan maan kausikin alkoi eilen ja Teemu kävi testaamassa Janakkalan radan voittaen sekä 1R- että 2R-luokat. Kisakoirina Nappi ja veljekset Powerline Olkku & Powerline Oiva. Myös Late juoksi hienosti lainakuski Marian kanssa ja pari sijoittui 1R-luokan kakkoseksi.

Ja vielä muutama sana Siscasta. Tassun haava parani ongelmitta ja tikkienpoiston jälkeen saimme luvan alkaa varovasti purkaa koiraan pakkaantunutta virtaa. Ensimmäiset juoksu- ja potkupyörälenkit on tehty ja kivaa oli. Toivottavasti ongelma on nyt pois päiväjärjestyksestä. Patologin lausuntoa vielä odotellaan. 

13.4.2009 Pääsiäinen kului rauhallisissa merkeissä kotona. Jokunen viikko sitten olisin halunnut suunnata näinä vapaa päivinä lumen perässä kohti pohjoista, mutta ne suunnitelmat kaatuivat Teemun reissuväsymykseen. Näin jälkikäteen ajatellen olikin parempi, ettei pyhiksi ollut mitään kummempaa, sillä tuon "potilas Saarisen" kanssa on ollut huomattavasti helpompi puuhata täällä kotona.. Siscasta muutama sanaa lisää täällä (päivitys sivun lopussa).

6.4.2009 Vuosi sitten ajettujen MM-kisojen jälkeen vannoin, etteivät koirani enää lähde ulkomaille ilman minua, koska  kotona tietopimennossa odottaminen on hermoja raastavaa ja on tylyä jäädä paitsi kaikesta kivasta. Toisin kävi...
Markon valjakon meno Ruotsissa ajetussa Polarhundprov 1-kokeessa oli (ilman minuakin..) hyvin vakuuttavaa ja tuliaisina Romppu ja Wicca ja tiimikaverit Nicki & Antti toivat hyväksytyn tuloksen (2 x 30km alle 6 tuntiin) ja sen myötä täyttyi käyttötulosvaatimus Ruotsin Muotovalion arvoon. Nyt ei puutu kuin ne SERTit. Taidan kuitenkin takavarikoida koirieni passit..
Lämpimät onnittelut Markolle tämänkin tavoitteen saavuttamisesta ja kiitos hienoista tuloksista! Onnea myös Jokelle tiimeineen (=Pituk, Jyry & Sikku) hyväksytystä tuloksesta ja Pitukin S MVA-tittelistä!

Ihan jouten eivät Savu ja Siscakaan ole olleet ja Teemukin kävi pitkän harkinnan jälkeen Raajärven SM-kisoissa ajamassa SM-pronssia.

16.3.2009 Auton mittariin kertyi taas toistatuhatta kilometriä kun malamuuttipainotteiset koiratapahtumat ajeluttivat pitkin keski-Suomea. Lauantaina ohjelmassa oli Utajärven KVK-koe ja sunnuntaina kisattiin Kiimingissä REK-kokeessa. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan aika tapahtumarikas ja hieman tarinaa siitä ja kameraan tallentuneita kuvia löytyy täältä.

11.3.2009 Takana mukava viikonloppu ALMAn Talvipäivillä Rautavaaralla. Ohjelmaan mahtui niin kisailua, kokoustelua kuin vapaamuotoisempaakin yhdessä oloa. Muutama kuva ja  vähän tarkempaa tarinaa löytyy täältä.

1.3.2009 Viikonloppuna oli taas mistä valita: Kiuruvedellä vedettiin kuormaa oikein tosissaan ja Koskenpäässä ajettiin sen minkä koirat kulkivat (mikä ei tällä kertaa ollut kovinkaan lujaa..). Pomo oli kuitenkin sitä mieltä, että töissäkin pitäisi ainakin joinakin viikonloppuina näyttäytyä eikä siihen sitten ollut paljon sanottavaa...
Kiuruvedellä järjestettiin erillinen KVK-koe kumpanakin päivänä ja Romppu veti ensimmäistä kertaa eläissään kuormaa enemmän kuin pelkkää hyväksyttyä tulosta ajatellen. Lauantaina oma ennätys 12.58 x omapaino (390kg)  meni hyvin ja leikki jätettiin suunnitellusti siihen. Sunnuntaina intoa ei ollut ihan samalla lailla mutta 10,65 x op liikkui ongelmitta; sen enempää koiraa suunnitelmallisesti (ja hyvin!) treenannut ja ohjannut Vesterisen Marko ei siltä edes rohjennut pyytää. Menee kovasti itsensä toistamiseksi mutta siitä huolimatta: Suuret KIITOKSET Markolle hienoista tuloksista!  

22.2.2009 Kisakuulumisia SOCista löytyy nyt viimeinkin täältä. Malamuuttien kisareissujakin on laitettu hieman helpommin luettavaan muotoon mutta koska työt ovat taas ikävästi haitanneet harrastuksia, muita sivuja päivitellään paremmin ajan tasalle kunhan ehditään..

2.2.2009 Hyviä uutisia Ylämaalta: Wicca veti lauantaina pidetyssä kuormanvetokokeessa 5 x oman painonsa verran kuormaa ja sai näin ensimmäisen KVK1-tuloksensa. Myös Romppu hoiti homman vetäen reilut 6,5 kertaa oman painonsa verran. Tyylissä on kuitenkin sen verran parantamisen varaa, ettei isompia painoja edes yritetty. Siscalla koe päättyi toisen yrityksen jääräpäisyyskohtaukseen; voimaa olisi kyllä mutta kun herneet hukkuvat... Koirien opetuksesta, ohjauksesta ja hyvistä tuloksista vastasi Vesterisen Marko. Lämpimät kiitokset; jälleen kerran...
Kasvattimme Peppi urakoi viikonloppuna ensin KVK1-tuloksen lauantaina  ja sitten REK1-tuloksen ja Kasarin Salpasäpinöiden muuttivaljakoiden voiton sunnuntaina. Onnea Terolle ja tiimille!

29.1.2009 Oho... Mitäpä tähän muutakaan sanoisi..? Niin se vaan joulu tuli ja meni ja vuosikin vaihtui eikä kukaan saanut tänne aikaiseksi mitään kahteen kuukauteen..
Pitäisiköhän asialle nyt tehdä jotain? No okei, yritetään...

30.11.2008 Syystreenejä on vedetty vaihtelevissa olosuhteissa.

16.11.2008 Kotisivujen päivityksen kanssa on ollut pahemman luokan ongelmia ja tätä viimeisintä on nyt kohta kaksi viikkoa yritetty puskea palvelimelle. Elisan käyttötukikin oli ymmällään.. Jospa nämä nyt viimein alkaisivat pelittää...
Syksyn viimeiset kisatkin ovat jo takana. Keli oli kovin syksyinen ja ne muutamat kuvat, jotka tuli otettua, ovat melko suttuisia. Täältä ne ja jokunen sana tuosta viikonlopusta kuitenkin löytyvät.

21.10.2008 SM-koirajuoksukisan tunnelmia kuvien kera löytyy nyt täältä.

20.10.2008 Viikonloppu kului Riihimäellä Canicrossin SM-kisoissa. Vielä alkusyksystä kisa kuului omaankin kisakalenteriin, mutta lopulta jopa ihan vakavissaan ajateltu viestijoukkueen kasaaminenkin jäi..
Meidän menestys jäi siis Teemun ja Geenan varaan. Vaikka Teemu jäikin lauantain yksilökisassa yhdeksänneksi, suoritus riitti varmistamaan koko kauden kattavan Motivaattori-Cupin kakkossijan. Sunnuntaina Teemu pääsi juoksemaan kovaan joukkueeseen Viitahalmeen Marian ja Markon kanssa ja tuloksena oli SM-viesti-hopeaa! Kuvat ovat taas jumissa kamerassa, joten tarkempaa tarinaa kuvien kera tulee pienellä viiveellä. 

14.10.2008 Jokunen kuva ja muutama sana Rovaniemen kisasta ja Lapin reissusta löytyy nyt täältä.

12.10.2008 Takana upea, viikon mittainen Lapinreissu. Viikkoon mahtui monenmoista ja kameraan tallentui "jokunen" kuvakin, mutta koska eräs sininen pikku-paholainen testasi kannettavan kestävyyttä tiputtamalla sen kirjahyllystä lattialle, kuvien purkaminen kamerasta ja käsittely hieman kestää.. (ARHG!!) Eli palataan Rovaniemen kisaan ja tuntureiden valloitukseen hieman myöhemmin.
Jämin kisoista kertovaan kuvakoosteeseen oli lipsahtanut pari valitettavaa virhettä pronssimitalistien osalta. Mokat on nyt korjattu; pahoittelen tapahtunutta!!

3.10.2008 Muutama kuva viikonlopulta sekä vähän taustatarinaa löytyy nyt täältä. Koirien omia sivuja päivitetään sitten joskus paremmalla ajalla..

29.9.2008 Takana vauhdikas viikonloppu Jämillä L-SVUn syysleirin ja kärryajon SM-kisojen merkeissä. Meidän mitalijahti katkesi valitettavasti osittain jo viikko sitten, kun Oivalla ja koiratarhaan erehtyneellä  kyykäärmellä oli hieman epäselvyyksiä reviirijaosta.. Luppakorvia riitti onneksi kuitenkin vielä 4-koiran luokkaan (Teemun piti ajaa siis myös 2R) ja näin Teemu vei nimiinsä tämän vuoden Suomenmestaruuden ja Jämin uuden rataennätyksen.
2R-luokassa Romppu ja Sisca olivat malamuuttien nopeimmat ja kokonaiskisan seitsemänsiä Vesterisen Markon kanssa ja Savu ehti 1R-luokassa malamuuttien kakkoseksi Virven potkutellessa perässä. Tarkempaa tarinaa kuvien kera tulee myöhemmin.

22.9.2008 Kisakausi jatkuu. Kuluneena viikonloppuna Teemu kävi Aulangolla voittamassa sekä yhden- että kahden koiran kärryluokat melkoisen mielenkiintoisella Ankkalammen reitillä.. Muutama hieno Marja-Liisa Kiurun ottama kuva löytyy täältä.
Virvellä työt haittasivat jälleen kerran ikävästi harrastuksia, joten Savu ei päässyt kisoihin mukaan. Se sai kuitenkin korvaukseksi jo aikaisemmin viikolla makkaranpaisto- ja ruskaretken paikalliselle laavulle. Reppukoira hoiti hommansa tyylikkäästi.

 

17.9.2008 Se on syksy nyt! Se alkoi vähän surullisissa merkeissä, kun osa porukasta, eli Invalidisäätiön Suinulan alaosasto siirtyi paremmille kärryurille...
Savu jäi onneksi kotiin ja sen kanssa olisi tarkoitus osallistua syksyn koitoksiin mahdollisuuksien mukaan.

Syksyn myötä alkoi myös kisakausi. Viime viikonloppuun oli taas osunut monta tapahtumaa päällekkäin ja Virve ehti pikaisesti pyörähtää Savun kanssa ALMAn syyspäivillä Muuramessa lauantaina ennen kuin koko jengi suuntasi kohti Pedersöreä ja kauden ensimmäisiä kärry- ja juoksukisoja. Meidän tiimin menestys oli keskimäärin hyvää: Teemu voitti luppakorviensa kanssa sekä kahden- että neljänkoiran luokat ja Virve ja Savu olivat naisten koirajuoksussa toiseksi viimeisiä. : )

Päivityksiä löytyy sieltä täältä. Jopa Teemun sivut ovat taas jotakuinkin ajan tasalla.

26.8.2008 Nyt on tukevasti tämän kennelin kasvatustyö karilla.. Liekö jopa lopullisesti... : (
Eli jännityksellä Kennelliitosta odottamamme Rompun ja Wican lonkka- ja kyynärpäätulokset tulivat viimein ja vahvistivat jo kuvia eläinlääkärin kanssa katsellessamme mieleen hiipineet ajatukset. Rompun lonkat C/C ja Wican C/B. Molempien kyynärpäät ovat onneksi terveet. Jatkamme kuitenkin teidän muiden kiusaamista kisaurilla niin kauan kuin koirat kestävät... ; )

7.7.2008 Koirilla on hyvin ansaittu kesätauko ja meno sen mukaista... 
Saimme onneksi sentään Pepin luoksemme kyläilemään. Siskokset tulevat edelleen erinomaisesti juttuun keskenään ja myös Siscalla ja Pepillä on ihan omaa kivaa yhdessä.
Viileät illat ovat mahdollistaneet kevyet juoksulenkit koirien kanssa ja luppakorvat ovat jo päässeet testaamaan uutta mönkijääkin. Kunnon treeni alkaa kuitenkin vasta syksyllä. Nyt lomaillaan... : )  

 

Welho on totisesti nimensä ansainnut.. Tähän erittäin aktiiviseen ja mitään pelkäämättömään pikkuterroristiin voi tutustua tarkemmin täällä.

11.6.2008 Ai ai, nyt lipsahti päivitysväli jo yli kuukaudeksi... : )
Kaikenlaista on taas tapahtunut, joten tässä päivityksiä:

Janakkalan ja Tammelan kisojen jälkeen tuli vietettyä "useita viikkoja" (= 3) hiljaiseloa, mutta sitten kun alkoi taas tapahtua, monta juttua osui samalle viikonlopulle. Niinpä Virve oli Naantalissa "työreissulla" samaan aikaan kun Teemu ja koirat suuntasivat Rokualle kauden viimeisiin virallisiin koirajuoksu- ja kärrykisoihin. Luppakorvien vauhti oli edelleen kohdallaan ja Teemu (+ Late & Olkku) voitti 2R-luokan ja Markokin (+Elmo & Oiva) oli kolmas, vaikka antoikin vastustajille tasoitusta potkupyörän teknisten ongelmien vuoksi. Arvolan Anne kävi purkamassa höyryjä Siscalta ja Rompulta ja sijoittui malamuuttien ykköseksi ja kokonaiskisan kuudenneksi. Kasvattimme Peppi oli Teron ja Sepen kanssa hienosti seitsemäs. Koirajuoksussa Teemu & Geena ennättivät neljänsiksi ja sijoituksen myötä Teemu jatkaa Motivaattori-Cupin kärjessä kesätauon alkaessa.

Viikolla 23 julkistettiin Kennelliiton KoiraNetin uusi päivitysversio ja hämmästys oli melkoinen, kun huomasimme Rompun ja Siscan viimeinkin saaneen SM-REK4-07-tittelit. Tuon(kin) kisan voittoon koirat saatteli silloin aikanaan Vesterisen Marko. Kai tuota niin voi tulkita, että tuon tiimin jäsenet ovat nyt sitten sekä Maailman- että Suomenmestareita... : )

Viime viikonloppu kuluikin sitten Jämillä L-SVUn pentupäivillä. Sieltä tuli otettua muutama kuvakin, joten ne ja hieman taustatarinaa löytyy täältä.   

Koirilta puuttuu edelleen iso osa tuloksista niiden omilta sivuilta, mutta päivitetään niitä taas päivemmällä... klo on.. hmm... aika paljon... : )

6.5.2008 Näyttää tulleen pahaksi tavaksi tämä kuukauden päivitysväli. Sen verran vauhdilla on taas menty, ettei ole koneella paljon ennättänyt istuskella, mutta päivitetään tapahtumia nyt sitten kerralla enemmän...

Ronya, Sisca ja Wicca kävivät kuukausi sitten testaamassa  pohjoisruotsalaista lumimyräkkää yhdessä Nickin kanssa ja rämpivät Markon seurana täysin käsittämättömissä olosuhteissa polarhundprovin ensimmäisen päivän osuuden läpi; sen enempää ei kukaan suostunut hangessa kahlaamaan. Painoilla ajaminen sai melko räväkkää kritiikkiä heti maalissa eikä idean "isälle" varattu tuomio ole tainnut vieläkään muuttua yhtään lievemmäksi... Onneksi lajit vaihtuivat tuon reissun jälkeen kesäisemmiksi ja kokemusta on aikaa sulatella..

Malamuuttien erikoisnäyttely järjestettiin Jyväskylässä 19.4. ja meiltä sinne osallistuivat kaikki tytöt. Handlereiden puuttuessa Savu 'joutui' valioluokkaan ja saikin sieltä ihan hyvän arvostelun. Romppu ja Wicca pyörähtivät käyttöluokassa, mutta toisella oli liikaa karvaa ja toisella liian vähän, joten tulos jäi vaatimattomaksi; laatuarvostelusta molemmille kuitenkin EH. Näyttelyn kauneimmaksi valittiin oikeutetusti Wican kasvattajien norjalainen narttu Trap Line Jaunty Jazz. Tuomarina oli amerikkalainen Mrs. Barbara Ann Brooks.
Arvolan Annelle suuret kiitokset Rompun ja Wican näyttelypuunauksesta ja Markolle Rompun esittämisestä!

Vietimme näyttelyn jälkeen mukavan illan Laukaalla juhlien  kakunsyönnin, grillauksen ja muun mukavan merkeissä Markon & Rompun & Siscan maailmanmestaruutta. Lämpimät kiitokset seurasta kaikille mukana olleille!

Sunnuntain aamuherätys klo 04 olikin sitten aika karu, mutta auton nokka oli suunnattava kohti Espoota ja kesäkauden ensimmäisiä kisoja. SolvallaCrossissa oli mahdollisuus sekä juosta että ajaa pienissä kärryluokissa ja jossain epähuomiossa annettu lupaus oli pakko lunastaa ja niin joutui allekirjoittanutkin luppakorvien kyytiin... Rata oli mielenkiintoinen; paikoitellen neljänkympin paremmalle puolelle nousevien nopeuksien vuoksi jopa vaarallinen, mutta hengissä selvittiin ja tuloksena meidän tiimien 2k-luokan kaksoisvoitto. Teemu kun vielä ennätti Geenan kanssa toiseksi koirajuoksussa, niin kauden aloitus oli erinomainen.

  

Koirajuoksun Motivaattori-Cupin seuraava osakilpailu oli heti viikon kuluttua Porissa. Teemu kävi sielläkin kirmaamassa yhdessä Geenan kanssa ja sijoittui kolmanneksi. 

Kulunut viikonloppu jatkui samoissa merkeissä ja saimme houkuteltua Annen ja Markon Kempeleestä kyläilemään Janakkalan ja Tammelan kisojen varjolla. Kesä vain alkoi tänä vuonna vähän turhan aikaisin ja kisajärjestäjät joutuivat tiukan paikan eteen korkeiden lämpötilojen vuoksi. Janakkalassa asia ratkaistiin lyhentämällä kisamatka alle kolmeen kilometriin 5,5 km sijaan ja maalissa erot jäivätkin todella pieniksi. 2k-luokan voittoon ajoi Teemu (+ luppakorvat Olkku & Late), toiseksi ennätti Marko (+ luppakorvat Elmo & Oiva) ja kymmenen sekunnin erolla Markoon Virven (+ luppakorvien Geena ja Gringo) oli taivuttava kolmanneksi. Anne ajoi Rompulla ja Siscalla kovan ajan ja sijoittui viidenneksi. Koirajuoksussa Teemu juoksi voittoon yhdessä Elmon kanssa ja Marko ja Nicki sijoittuivat viidenneksi.

 

Illalla oli tarkoitus "hioa strategioita" seuraavan päivän kisaa varten, mutta Savu otti yhteen tarhaan luikerrelleen kyyn kanssa ja Virven ilta kuluikin sitten päivystävän eläinlääkärin vastaanotolla koiraa nesteyttäen. Samalla meni sunnuntain koirajuoksukaveri vaihtoon... Savu selvisi puremasta onneksi vain massiivisella kuonon turvotuksella ja saa nyt lepäillä muutaman päivän.

Sunnuntai oli lähes yhtä lämmin kuin lauantai, mutta Tammelan kisaa aikaistettiin hieman ja matkat pysyivät ilmoitettuina. Teemu otti tuolle 14 km matkalle lainaksi Siscan ja Marko juoksi Rompun kanssa. Harrastussarjassa Anne starttasi kahdelle kilometrille Wican kanssa ja Virve lähti elämänsä ensimmäiseen koirajuoksukisaan Geenan vauhdittamana.
Marko juoksi hienosti neljänneksi ajalla 1.05.01 ja Teemukin oli kuudes ajalla 1.07.14, vaikka epäili ennen kisaa, ettei edes selviä hengissä koko matkasta. Lähes kahteenkymmeneen noussut lämpötila verotti kovasti varsinkin Siscan voimia ja poika oli aika pyörryksissä maalissa.

   
Harrastussarjassa Anne ja Virve juoksivat lähes koko matkan peräkkäin, mutta loppukirissä Geenan kisakokemus vei voiton ja Virve ennätti maaliin muutamaa sekuntia Annea aikaisemmin. Palkintojenjaossa voittajaksi paljastui yllätysnimi, joka myöhästyi lähdöstä startin aikaistamisen takia, mutta lopulta Virve oli toinen ja Anne kolmas. Kaikilla oli jalat enemmän ja vähemmän kipeitä kisan jälkeen... : ) 
Kaukjärven kisan molempien luokkien voitot menivät Ylöjärvelle Viitahalmeille; Marko juoksi miesten sarjassa canicross-rataennätyksen 54,33 ja Mariakin selviytyi matkasta naisten kisassa alle tuntiin eli 59,17. Onnittelut voittajille!!

    

5.4.2008 Niin se vaan taas kuukausi vierähti edellisestä päivityksestä. Ihan jouten ei kuitenkaan ole koirat olleet; päivittäjä vain on ollut saamaton... : )

Tuskin oli MM-kisojen aiheuttama hulina laantunut, kun parivaljakko Sisca & Wicca jo kävivät kurvailemassa Kiimingissä Arvolan Annen kanssa REK2-tuloksen veroisesti. Sijoitus oli tässä kovassa porukassa kolmas ja tulos erinomainen; olihan kärkikaksikossa kaksi maajoukkuekuskia eli Mikko ja Ville. Wicca sai komennuksen kisatiimiin, kun Romppu sai viikonloppuvapaan MM-kisojakin varjostaneen juoksunsa takia. Kovin äänekkäästi oli neiti kuulemma protestoinut tiimistä pudottamista... : )  Tässä Kinnusen Sarin ottama vauhtikuva Kiimingistä:

                        

Pääsiäisenä kävimme ihmettelemässä "etelän ihmisten" valjakkotouhuja ja osallistuimme Ohkolan pääsiäisajoihin. Paikalle ajaessa usko ajouraan hupeni aika vauhdilla; niin musta oli etelän talvi. Ohkolassa lunta kuitenkin juuri ja juuri riitti ja Teemu kävi testaamassa uran kahdella 3-k-tiimillä. 

 

Viime viikonloppuna Virve otti "omaa lomaa" ja suuntasi Ouluun onnittelemaan maailmanmestareita oikein henkilökohtaisesti. Viikonloppuun mahtui monenmoista koiratouhua, vaikka lauantaille suunniteltu REK-koe olikin jouduttu peruuttamaan: lauantaina pakkasimme koko porukan Kempeleestä kyytiin ja suuntasimme Kiiminkiin Annan ja Killen luo testaamaan heidän ajomaastojaan. Marko (Sisca & Romppu & Wicca & Nicky) ja Kille (Sälli & Kaiku) lähtivät ajamaan 19 km lenkkiä...

    

.. Ja Ville (Alma & Petrus & Kiibu), Anna (hiihtokoira Savu), Anne (hiihtokoira Laikku), Ulla-Maija (hiihtokoira Pietu) ja Virve (Hugo & Inka) kävivät 10 km lenkillä. Keli oli hieno, maastot vaihtelevia ja meno mukavaa. Kiitos kaikille mukana olleille ja koiria lainanneille!

Illansuussa teimme vielä pienen koeluontoisen viritelmän rakentelemalla 6 malamuutin valjakon. Alku oli hieman hankalaa, mutta lopulta homma toimi lähes suunnitellusti. Mukana menossa Romppu & Sisca, Nicky & Wicca ja Savu & Hugo.

                          

Sekä perjantai- että lauantai-iltana Savu sai pientä briiffausta kuormanvetotouhuihin, mutta silti sunnuntain koe hieman arvelutti. Pikapuoliin alkava juoksu sai neidin koikkelehtimaan päättömästi hajujen perässä eikä ajatus oikein pysynyt kasassa. Viime hetken muistinvirkistys kuitenkin toimi ja Savu veti sunnuntaina Utajärvellä pidetyssä kokeessa oman ennätyksensä ja päivän kolmanneksi parhaan tuloksen 10 x omapaino. SnowHow-tiimin hyvää menestystä täydensi Markon käskyttämä Romppu, joka veti helposti 7 x oman painonsa ja leikki jätettiin siihen.

Lämpimät kiitokset Annelle ja Markolle vieraanvaraisuudesta ja mukavasta viikonlopusta!!

10.3.2008 Tässä tämä voittoisa kolmikko vielä kuvan kera.
Eli puhdasrotuisten arktisten vetokoirien Maailmanmestaruuden  luokassa D-2 voittivat Marko Vesterinen & Mukluk Chamisso & SnowHow Smoky Ronya.

                     (kuva: Jouko Mikkonen)

Kotijoukot onnittelevat Mestareita ja KIITTÄVÄT sekä kuskia että kaikkia taustavoimia! Koirat jo tähyilevät uusia haasteita...
Marko Vesterinen & Sisca & Ronya has won World Championship this weekend at WSA WC Sprint in Åsarna, Sweden.
 

9.3.2008 Marko voitti juuri hetki sitten WSAn Maailmanmestaruuden Ronyan (SnowHow Smoky Ronya) ja Siscan (Mukluk Chamisso) kanssa puhdasrotuisten MM-kisoissa Ruotsissa!!! Onneksi Olkoon!!

8-9.3.2008 (klo on 01.57) Ronya & Sisca sekä Vesterisen Marko jatkavat vakuuttavia esityksiään; tällä kertaa puitteet ovat vain mahtavammat kuin koskaan: Tiimi johtaa D-2-luokkaa (3 x 5 km) lähes minuutin erolla kakkoseen puhdasrotuisten valjakkoajon MM-kisoissa Ruotsin Åsarnassa. Enää yksi päivä jäljellä... Tsemppiä!!! Ronya & Sisca are leading their class at WSA World Championship sprint at Åsarna, Sweden. Just one day anymore...

Jokunen kuva ja tarinaa tämän kauden aikaisemmista arvokisoista (SOC & EM)  löytyy nyt täältä.

Myös Teemun sivuja on laitettu ajantasalle.

25.2.2008 Paljon on taas tapahtunut; jopa siinä määrin, että sivupäivitykset ovat pahasti jäljessä. Tässä nyt kuitenkin pikaisesti kuulumisia (klo on 1:35...):

SOC eli PM-kisat Kiirunassa olivat meidän (lue: Teemun) tämän kauden päätavoite ja menestyksen lisäksi reissusta lähdettiin hakemaan arvokasta kisakokemusta. Urat olivat erinomaiset, henki varikolla mahtava ja menestys paljon parempaa kuin osasimme odottaakaan: Teemu ajoi kolmipäiväisen kisan voittoon ja on siis nyt Pohjoismaiden mestari 4S-luokan A-sarjassa.

                     

Teemun valjakossa juoksivat Late, Elmo, Oiva & Olkku, kaikki Powerline-kennelin kasvatteja. Koirien kasvattaja Pasi Heinonen ajoi upeaan voittoon 8S-luokassa.

Myös Vesterisen Marko lähti ottamaan mittaa skandinaavisista kilpakumppaneistaan ja pettymys olikin suuri, kun muita malamuuttivaljakoita ei ollut uskaltautunut mukaan. No, Marko antoi kuitenkin ajattelemisen aihetta kaikille paikalla olleille (ja paikallisuutisia seuranneille!) ajamalla erinomaisen kisan ja voittamalla malamuuttivaljakoiden puuttuessa parit SH-tiimit... Kilpailun kuuluttaja oli suorastaan haltioissaan malamuuteista ja ne julistettiin ehdottomasti pohjoismaiden parhaiksi vaikka eivät kisakumppaneiden puuttuessa virallisesti (ja valitettavasti!)  PM-voittoa saaneetkaan.

                                 

Markon valjakossa juoksivat (kaikkina kolmena päivänä) Romppu, Sisca ja Wicca. Lämpimät kiitokset seurasta ja avusta Annelle ja Markolle sekä kaikille Suomen maajoukkueen muille jäsenille!

ALMAn Talvipäivillä Nurmeksessa (jossa oli siis oikeasti TALVI:  paljon lunta, tuulta ja tuiskua,  kunnolla pakkasta ja upeita aurinkoisia aamuja ja kuutamoöitä!)  kaikki malamuuttimme pääsivät kisatunnelmaan: Marko voitti Rompun ja Siscan sekä perjantaina valjakossa mukana juosseen Wican kanssa yhdistetyn 15km + 9km- kisan. Wicca sai lauantaina siirron suksien eteen ja Markon käskyttämänä pinkoi lyhyen (3km) hiihtokisan voittoon. Kun vielä Savunkin suoritus Nikmon Mikan kanssa riitti pidemmän hiihtokisan (7km)  ykköstilaan, ei voi olla kuin tyytyväinen!  Lämpimät kiitokset Markolle ja Mikalle hienoista tuloksista! Vaikka omilla taidoillani en kisaurilla kovin kummoisesti pärjäisikään, niin osaan ainakin valita koirilleni loistavat kuskit... : )

          

Vauhtilajien lisäksi Romppu & Savu osallistuivat myös kuormanvetokisaan, mutta suuren osallistujamäärän, lähestyvien WSAn MM-kisojen ja kiireisen aikataulun vuoksi molemmat vetivät vain kaksi helppoa ja tyylipuhdasta suoritusta;  onhan molemmilla kuitenkin jo viralliset KVK-tulokset ja nytkin kuormaa liikkui molemmilla yli tuon kokeessa vaaditun 5 x op.
Kasvattimme Peppi veti Teron ohjauksessa ihan tosissaan ja tuloksena oli hienosti lähes 300 kg.

Peppi suoriutui erinomaisesti myös lauantain valjakkokisasta yhdessä Sepen kanssa ja Teron ajamana valjakko sijoittui hienosti toiselle sijalle. 

                            

ps. Marko vei muuten koiriensa Hugon ja Laikun kanssa nimiinsä myös Kuormanvetokisojen parhaan uroksen ja parhaan nartun  palkinnot. Onnea myös näistä saavutuksista!

Uudella kameralla on nyt tullut parin viikon aikana otettua lähemmäs 500 kuvaa ja kun nyt viimein sain ne sieltä jopa ulos, saatan päivittää jotain noiden yllä olevien lisäksi näkyviin, kunhan selviämme ensin seuraavasta kisakoitoksesta... : )

10.2.2008 Lisää hyviä kisauutisia: Wicca aloitti kilpailu-uransa tyylillä ja kävi hakemassa REK1-tuloksen Udeliuksen urilta yhdessä Ronyan ja Siscan kanssa; kuskina toimi poikkeuksellisesti Anne A. Myös kasvattimme Peppi saavutti hienosti REK2-tuloksen yhdessä Sepen ja kuskina toimineen Teron kanssa. Suuret kiitokset Annelle ja valmentaja-Markolle sekä Terolle ja Irinalle! Wicca got her first result (REK1) from official sled dog test by running with Ronya & Sisca. At the same race Peppi got her first result (REK2) as well.

3.2.2008 Kisauutisia malamuuttirintamalta: Meidän Ronyalla oli oikea SUPER-viikonloppu. Lauantaina se veti virallisessa kuormanvetokokeessa hyväksytyn KVK1- tuloksen ja sunnuntaina se pinkoi Siscan kanssa Ylämaalla rekikoirien kilpailukokeessa malamuuttien voittoon jaREK1-tulokseen oikeuttavaa vauhtia. Suuret kiitokset Kempeleeseen Markolle ja Annelle!!
Ronya passed official weight pull test yesterday and she won malamutes' class at official sled dog race with Sisca today. What a superb weekend!

28.1.2008 Teemu on nyt myös valjakkoajon 4S-luokan Suomenmestari 2008!  Vaikka kisat menivät meidän osaltamme suunnitelmien mukaan, tulos oli silti iloinen yllätys. Teemun koirien kasvattaja Pasi Heinonen varmisti Powerline-koirien ylivoimaa voittamalla 8S-luokan ja Pasin avovaimo Leena Jussila sijoittuen kolmanneksi 6MD-luokassa.
Ja tulevaisuuskin on (toivottavasti!) turvattu: Kiira voitti lastenkisan innosta puhkuvan Geenan kanssa.

Mukana oli myös muutamia malamuuttivaljakoita mutta valitettavasti Kempeleessä Markon ja Annen treenissä olevat meidän muuttimme eivät voineet osallistua ärhäkän kennelyskän takia. 4-koiran luokan 2 x 20 km matkalla sen sijaan saatiin aikaiseksi myös kilpailukoe. Onnittelut Savun velipojalle Pitukille ja tiimikaveri Sikulle & Annelle & Jokelle  sekä Panulle REK1-tuloksista!

Ja lämpimät kiitokset Irinalle & Terolle Savun hoidosta ja sänkykoirakoulutuksesta! Tyttö on totisesti nopea oppimaan.. : )

25.12.2007 Iloista Joulua ja Onnea Vuodelle 2007! 
Me saimme karvaisen joululahjan, kun Welho muutti meille jouluksi. Muutamat ystävämme tiesivätkin pitkän tähtäimen suunnitelmastamme jättää Wican mahdollisesta pentueesta aikanaan kotiin uros, jonka nimeksi piti antaa Welho. Koska koiranjalostus on kaiken kaikkiaan aika epävarmaa puuhaa, päätimme hankkia Welhon jo etukäteen ja toista kautta... Täältä löytyy lisätietoja tästä sinivalkoisesta pojasta. Loistopakkaus!!

9.12.2007 Kävimme eilen Helsingissä Voittaja07-näyttelyssä Wican kanssa ja Wicca voitti taas nuorten luokan erinomaisella arvostelulla. Sen pidemmälle eivät rahkeet riittäneet. Wican arvostelu löytyy täältä. Wicca won an intermediate class at Helsinki INT dog show yesterday with EXC / 1.

                   

19.11.2007 Takana on Rankka viikonloppu ALMAN Kasvattajapäivien ja jalostustarkastuksen merkeissä. Kaiken kiireen ja puuhaamisen välissä Wicca yllätti iloisesti ja kävi voittamassa Jyväskylän KV-näyttelyssä nuorten luokan tuloksella ERI / 1. Kirjallisesta arvostelusta ei mitään havaintoa sitten olekaan; se kun jäi kaikessa tohinassa hakematta...  Wicca won an intermediate class at Jyväskylä INT dog show yesterday with EXC / 1.

                         Takaisin / Back